McLaren uhkaa erota F1:stä

McLaren-Mercedes voi jättää nykyisen formula 1:n, mikäli talli ei saa suurempaa osuutta maailmanmestaruussarjan kaupallisista tuotoista.

Nyt tallit nettoavat F1:n kokonaistuloista, joka sisältää muun muassa televisio-oikeudet, vain 20 prosenttia. Loput menevät F1:n kaupalliset oikeudet omistavalle Bernie Ecclestonelle ja Sleck-holdingyhtiölle, josta enemmistön omistavat kolme pankkia.

Kyse on suurista rahoista. Formulasirkuksen kaupalliset oikeudet tuottavat 650 miljoonaa euroa vuodessa.

- Emme tule missään olosuhteissa hyväksymään nykymallia, jossa saamme vain 23 prosenttia tuotoista. Osuutemme täytyy olla lähempänä 70 prosenttia, McLarenin tallipäällikkö Ron Dennis sanoo Taloussanomien haastattelussa.

Nykyinen sopimus tallien, F1:n ja kansainvälisen autoliitto FIA:n kanssa on voimassa vuoteen 2008 asti. McLaren-Mercedes sekä neljä muuta autovalmistajaa eli Renault, BMW, Honda ja Toyota ajavat asiaansa GPWC-liittymän (Grand Prix World Championship) kautta. Mikäli taloudelliset ehdot eivät parane, tallit rakentavat GPWC:sta uuden formulan MM-sarjan.

- Olemme vahvoilla, sillä emme voi tehdä nykyistä huonompaa sopimusta.

- McLaren on siinä asemassa, että se voi tarvittaessa jättää F1:n, Dennis lisää.

Talleista Ferrari lipesi alkuvuonna GPWC:n riveistä ja teki uuden nelivuotissopimuksen Ecclestonen kanssa. Yhteisymmärrys löytyi, kun Ecclestone maksoi arviolta 80 miljoonan euron bonuksen Ferrarille.

GPWC-tallit haluavat Denniksen mukaan muitakin muutoksia Formula 1:een.

- Kaipaamme lajiin lisää läpinäkyvyyttä, tallien tasapuolista kohtelua ja vahvaa hallinnointitapaa.

Tämä on suora viesti autoliitto FIA:lle. Tallien mielestä valvoja on puolueellinen, mikä näkyy myös FIA:n vetoomustuomioistuimen päätöksissä. Valtapelissä formula 1:n tulevaisuudesta FIA on liittoutunut Ecclestonen kanssa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Palkittua kerrostaloa hehkutettiin ”laadukkaasta rakentamisesta” – useita kosteusvaurioita muutamassa vuodessa

    2. 2

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    3. 3

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    4. 4

      Suursijoittaja Rune Andersson myi kaikki osakkeensa: ”Tilanne on sairas”

    5. 5

      Tällainen johtaja Alkoon halutaan: 7 kriteeriä

    6. 6

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    7. 7

      Muut eivät huoli nurin mennyttä eläkekassaa – lasku lankeamassa kaikille palkansaajille

    8. 8

      Homepommit ostajan vastuulle? 5 keinoa välttää kalliit riidat

    9. 9

      Asuntokaupan 10 vaaran merkkiä – näin vältät astumasta miinaan

    10. 10

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    2. 2

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    3. 3

      Suursijoittaja Rune Andersson myi kaikki osakkeensa: ”Tilanne on sairas”

    4. 4

      Palkittua kerrostaloa hehkutettiin ”laadukkaasta rakentamisesta” – useita kosteusvaurioita muutamassa vuodessa

    5. 5

      Homepommit ostajan vastuulle? 5 keinoa välttää kalliit riidat

    6. 6

      Muut eivät huoli nurin mennyttä eläkekassaa – lasku lankeamassa kaikille palkansaajille

    7. 7

      Burger Kingin menestys Suomessa yllätti – tulossa 10–15 uutta ravintolaa tänä vuonna

    8. 8

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    9. 9

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    10. 10

      Rakennusliitto pillastui suunnitelmasta "tuoda rakentajia Afrikasta ja Kiinasta"

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    2. 2

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    3. 3

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    4. 4

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    5. 5

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    6. 6

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    7. 7

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    8. 8

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    9. 9

      Mitä 250 000 eurolla saa Helsingissä, Tallinnassa ja Tukholmassa? HS: Asunnot hyvin eritasoisia

    10. 10

      Autotehdas palkkaa yli tuhat – näin paljon he saavat palkkaa

    11. Näytä lisää