3i:n ennuste:Euroopassa epävakaista, Pohjoismaissa poutaa

Julkaistu: , Päivitetty:



Pääomasijoittaja 3i:n tuorein suhdannebarometri ennustaa Eurooppaan epävakaata syksyä. Pohjoismaissa näkymät sen sijaan pysyvät hyvinä.

Eurooppalaisyritysten luottamustasoa mittaava indeksi on pudonnut kesän jälkeen seitsemän hyvän vuosineljänneksen jälkeen 44 pisteestä neljään pisteeseen. Pahimmin barometria painoivat Britannia ja Italia.

Valopilkkuina olivat edelleen Saksa sekä Pohjoismaat . Kasvua oli kuitenkin luvassa vain Espanjassa.

Uusien yritysten perustamisvauhdin ja bisnesten kasvattamisen orgaanisesti uskotaan hiipuvan, mutta yrityskaupat nähdään aiempaa houkuttelevampina.

- Luvut eivät ole yllättäviä. Yrittäjät arvostavat vakaata taloudellista ja poliittista ympäristöä. Luottamuksen heikkeneminen Britanniassa ja Italiassa on linjassa maiden talousindikaattorien kanssa, kommentoi 3i:n konsernijohtaja Philip Yea.

3i Finlandin toimitusjohtaja Ere Kariolan mukaan on positiivista havaita, että usko tulevaan on Pohjoismaissa säilynyt.

- Tämä on toisaalta itsestään selvää. Yhtiöt toimivat täydellä kapasiteetilla eikä poliittisia tai muita häiriöitä ole näkyvissä.

3i julkaisee barometria vuosineljänneksittäin ja se mittaa yhtiön portfoliossa olevien sijoitusyhtiöiden luottamusta omaan liiketoimintaansa, maan talouteen ja politiikkaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    2. 2

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    3. 3

      S-ryhmä aikoo lisätä käteisautomaattien määrää – Nosto tuli halvemmaksi kuin Otto

    4. 4

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    5. 5

      Tanskan kruunu poikkeuksellisen vahva euroon verrattuna – keskuspankki voi ryhtyä toimiin

    6. 6

      70-luvulla tehtiin kurjimmat talot – milloin parhaat?

    7. 7

      Helsingin pörssi pakkaselle – Fortum harvoja nousijoita

    8. 8

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    9. 9

      Kuva näyttää käänteen: Syrjäyttävätkö kuusikymppiset nuoria työpaikoilta?

    10. 10

      Joka kuukausi 500 euroa säästöön – asiantuntija vinkkaa, miten tässä voi onnistua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    2. 2

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    3. 3

      S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

    4. 4

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    5. 5

      Kuva näyttää käänteen: Syrjäyttävätkö kuusikymppiset nuoria työpaikoilta?

    6. 6

      S-ryhmä aikoo lisätä käteisautomaattien määrää – Nosto tuli halvemmaksi kuin Otto

    7. 7

      Joka kuukausi 500 euroa säästöön – asiantuntija vinkkaa, miten tässä voi onnistua

    8. 8

      Laskelmat: Näin palkkojen jäätyminen nostaisi eläkemaksujasi

    9. 9

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    10. 10

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    5. 5

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    6. 6

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    7. 7

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    8. 8

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    9. 9

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    10. 10

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    11. Näytä lisää