EK:n Fagernäs patistaa tuottavuustalkoisiin

Julkaistu: , Päivitetty:

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n mielestä suomalaisista yrityksistä ja työntekijöistä voidaan saada vielä enemmän irti. EK:n toimitusjohtajan Leif Fagernäsin mukaan yritysten tuottavuuspotentiaalista on Suomessa vain pieni osa hyödynnetty.

- Tuottavuuden keskimääräinen taso on alle vanhojen EU-maiden keskitason, Fagernäs sanoi tiistaina Helsingissä.

Tuottavuudessa on eri toimialojen välillä merkittäviä eroja: etenkin elektroniikka- ja sähköteollisuuden tuottavuus on Suomessa kasvanut merkittävästi muihin maihin verrattuna. Muiden teollisuuden alojen tuottavuus suhteessa kilpailijamaihin ei ole sen sijaan parantunut lainkaan viimeisen kymmenen vuoden aikana, Fagernäs muistutti.

Hänen mielestään Suomi on poikkeuksellisen riippuvainen yhdestä toimialasta. Juuri elektroniikka- ja sähköteollisuus huolehtivat Suomen tuottavuuden kehityksestä - muiden alojen tuottavuuden kasvu on lähinnä "mutasarjaa".

Tilastokeskuksen mukaan tuottavuus on pysynyt reilun kymmenen viime vuoden aikana lähes ennallaan julkisissa ja yksityisissä palveluissa ja parantunut huomattavasti sähkö- ja elektroniikkateollisuudessa.

Työn tuottavuutta Suomessa ja muualla maailmassa pohditaan kahden päivän ajan ensi vuoden elo-syyskuussa Espoossa järjestettävässä konferenssissa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kilpailu Aasian-reiteillä kiristyy – Finnairin täytyy vakuuttaa nihkeät koneenvaihtajat

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Brexitin seuraus: Frankfurt alkaa käydä ahtaaksi

    4. 4

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    5. 5

      Asiakkaan allekirjoitus paperissa ei vapauta yrittäjää vastuusta, jos jotain sattuu

    6. 6

      Pankit myyvät mielenrauhaa, mutta se voi käydä kalliiksi

    7. 7

      Kävitkö työhaastattelussa? Nämä kahdeksan merkkiä kertovat, miten sujui

    8. 8

      Vuodettu raportti: Ranska haluaa Lontoo Cityn kärsivän brexitistä –”Huonoin tapaamiseni missään”

    9. 9

      Nordealta ei tullut kuumaa uutista, vaan arkista appia

    10. 10

      Telian tulos jäi odotuksista – aloittaa 850 työntekijää koskevat yt-neuvottelut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    2. 2

      Audi-mainos meni pieleen: ”Naista verrataan eläimeen ja käytettyyn autoon”

    3. 3

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    4. 4

      Pankit myyvät mielenrauhaa, mutta se voi käydä kalliiksi

    5. 5

      Kävitkö työhaastattelussa? Nämä kahdeksan merkkiä kertovat, miten sujui

    6. 6

      Nordean Kaperi varoittelee puhumasta ”normaalista” korkotasosta

    7. 7

      Kovan tulosaamun saldo pörssissä: Finnair ja Wärtsilä kiitävät, Fortum ja Nordea putoavat

    8. 8

      Brexitin seuraus: Frankfurt alkaa käydä ahtaaksi

    9. 9

      Teollisuusliitto harkitsee painostustoimia Delta Autoa vastaan

    10. 10

      Kilpailu Aasian-reiteillä kiristyy – Finnairin täytyy vakuuttaa nihkeät koneenvaihtajat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      S-ryhmän 60 prosentin ”happy hour” leviää koko maahan

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Ei mitään muutosta 43 vuodessa – suomalaisten suosikkijuoma maksaa lähes tismalleen yhtä paljon

    4. 4

      Uskomaton päivä: kuusi suomalaisyhtiötä antoi tulosvaroituksen – yksi romahti pörssissä täysin

    5. 5

      Haluatko rikastua? Sijoitusguru kertoo, mitä tilillä makaaville rahoille kannattaisi oikeasti tehdä

    6. 6

      ”Nuori nainen on aikamoinen riski pienelle firmalle” – kokemukset työhaastatteluista kirvoittivat kovia kommentteja

    7. 7

      Tässä ovat maailman suurimmat yritykset, joista et ole kuullutkaan – tiesitkö Lidlin takaa löytyvästä monimiljardööristä?

    8. 8

      Kuivan maan mökeillä on uusi, suuri ostajajoukko: ”Se on varasuunnitelma”

    9. 9

      Bernerin ehdotus: 14 muutosta ajo-opetukseen – ”Tulee olemaan ajokorttiluokkia, joissa hinta voi puolittua”

    10. 10

      Näin säästät 100 euroa kuussa – katso 14 helppoa vinkkiä

    11. Näytä lisää