Katrinasta voi tulla jättilasku vakuutusyhtiöille

Katrina-myrsky voi aiheuttaa yhdysvaltalaisille vakuutusyhtiöille jopa 30 miljardin dollarin eli lähes 25 miljardin euron laskun, sanoi riskejä arvioiva Eqecat. Se tekisi Katrinasta Yhdysvaltain kaikkien aikojen kalleimman hurrikaanin.

Tähän mennessä Yhdysvaltain kalleimman hirmumyrskyn Andrew’n tuhot Floridassa vuonna 1992 maksoivat vakuutusyhtiöille yli 20 miljardia dollaria.

Vakuutusyhtiöille vakuutuksia tarjoavien jälleenvakuuttajien osakkeet olivat laskussa Keski-Euroopan markkinoilla maanantaina. Sijoittajat epäilevät, että juuri nämä yhtiöt joutuvat maksamaan liian kovan laskun hirmumyrsky Katrinasta.

Tulilinjalla ovat muun muassa Swiss Re ja Munich Re, joiden kurssit laskivat 1,7-1,8 prosenttia. Myös vakuutusyhtiöiden osakkeet olivat laskussa.

Tuhot kuin tsunamilla Katrina voikin olla amerikkalaisille Aasian tsunamin kaltainen katastrofi. CNN:n uutispalvelun haastattelema asiantuntija kehottaa varautumaan vastaaviin tuhoihin kuin Thaimaassa ja Indonesiassa, jonne jättimäinen hyökyaalto iski viime joulun jälkeen maanjäristyksen seurauksena.

- Meidän täytyy varautua siihen, että voimme joutua kokemaan tuhojen ja ihmisuhrien osalta jotain vastaavaa, kommentoi Ivor van Heerden, joka on Lousianan yliopiston kansanterveyden tutkimusosaston johtaja.

Iso osa kaupungin rakennuksista voi kärsiä pahoja vaurioita tai jopa tuhoutua jättiaaltojen alle. Lisätuhoja aiheutuu van Heerdenin mukaan alueella sijaitsevista kemikaalitehtaista, joista karkaavat myrkyt pilaavat nopeasti ilman ja juomaveden.

Noin miljoona kaupungin 1,4 miljoonasta asukkaasta on jättänyt kotinsa. Kaupunkiin jääneet ovat linnoittautuneet paikalliselle urheilustadionille.

Katrinan suunnanmuutoksen takia New Orleans näyttää kuitenkin välttyvän myrskyn pahimmalta tuholta.

CNN:n mukaan myrskyn keskus on siirtymässä kohden Biloxin kaupunkia New Orleansin koillispuolella.

Uutistoimisto AFP:n mukaan Katrinan voimakkuus on laskettu kolmostasolle.

Öljyn hinta huipussaan Öljyn hinnat ovat nousseet Yhdysvalloissa ennätykselliseen yli 70 dollarin hintaan tynnyriltä. Myrsky pakottaa alueen öljyteollisuuden keskeyttämään tuotantonsa. Raakaöljyn lisäksi myös polttoaineiden hinnat ovat nousseet ennätyskorkealle.

Myrskyn pelätään aiheuttavan lisäksi pahoja aineellisia vahinkoja maan tärkeimmän öljyteollisuusalueen tuotantolaitoksille.

Hirmumyrsky saavutti Louisianan rannikon hieman ennen kello kahta iltapäivällä Suomen aikaa. Tuulten nopeus on 240 kilometriä tunnissa.

(Päivitetty 10.25, 13.35, 14.10, 16.30, 18.35)

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    2. 2

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    5. 5

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    6. 6

      Lehti: Komissio haluaa euron käyttöön kaikissa EU-maissa

    7. 7

      Tablettitutkimuksen tehnyt Biohit harppasi pörssissä

    8. 8

      Kreikka-kanta muotoiltiin kiireessä – Orpo kiistää arvostelun

    9. 9

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    10. 10

      Saksa ja Ranska perustivat kahden maan työryhmän – tarkoitus vauhdittaa euromaiden yhteistyötä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    2. 2

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    5. 5

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    6. 6

      Ekonomisti povaa ”kasvuhumausta”: talouden jarrusta voi tulla vauhtipyörä

    7. 7

      Vie vapaa-ajan, palkintona yleensä palkannousu: Diplomi-insinööriksi etänä 1,5 vuodessa

    8. 8

      Näkökulma: Kreikan piina pahenee taas – pelastavatko vain silmänkääntö­temput?

    9. 9

      Suomi välttää taas EU-komission tiukan talousohjauksen

    10. 10

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ilmainen porno palaa televisioon

    2. 2

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    3. 3

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    4. 4

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    5. 5

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    6. 6

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    7. 7

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    8. 8

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    9. 9

      Tamperelaisfirman työntekijöille bonuksina muhkea osakepotti: ”Kuuntelivat ällistyksestä mykkinä”

    10. 10

      Siivoaako kotiasi kummajainen, kevytyrittäjä? ”Joku roti tähän pitäisi saada”

    11. Näytä lisää