Työttömyys vähentyi heinäkuussa

Työttömyysaste putosi heinäkuussa vuoden takaisesta. Työttömyysaste oli Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan heinäkuussa 7,3 prosenttia, kun se edellisen vuoden heinäkuussa oli 7,8 prosenttia.

Tilastokeskuksen mukaan työttömiä oli heinäkuussa kaikkiaan 197 000 eli 15 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Kausivaihtelusta tasoitettu työttömyysaste oli heinäkuussa 8,3 prosenttia.

Naisten työttömyysaste heinäkuussa oli 8,2 prosenttia ja miesten 6,5 prosenttia. 15-24-vuotiaitten nuorten työttömyysaste oli 12,3 prosenttia.

Työllisissä lisääntyi palkansaajien osuus

Työllisiä oli heinäkuussa 2 494 000 eli lähes saman verran kuin vuotta aiemmin. Työllisyysaste oli 70,7 prosenttia, kun se viime vuoden heinäkuussa oli 70,6 prosenttia.

Työllisistä palkansaajien määrä kasvoi ja yrittäjien määrä väheni. Työllisyys lisääntyi muun muassa metalliteollisuudessa, rakentamisessa, vähittäiskaupassa, kuljetuksessa ja sosiaalipalveluissa.

Työpaikat vähentyivät maa- ja metsätaloudessa, kulutustavarateollisuudessa, metsätaloustuotteiden ja huonekalujen valmistuksessa sekä julkisissa ja muissa palveluissa lukuunottamatta sosiaalipalveluja.

Työpaikat lisääntyivät Länsi- ja Itä-Suomen lääneissä ja vähenivät Etelä-Suomen läänissä.

Työllisyysasteella tarkoitetaan työllisten osuutta 15-64-vuotiaista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    2. 2

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    3. 3

      Jopa 15 000 euron erot eläkeläisten keskituloissa – näin eri ryhmät pärjäävät vertailussa

    4. 4

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    5. 5

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    6. 6

      Bonukset paisuivat – Alkon toimitusjohtaja tienasi viime vuonna liki 454 000 euroa

    7. 7

      Lindström setvii sotkua: Yksityiset yritykset eivät haastattele työttömiä

    8. 8

      Valiokunnan puheenjohtaja: Uber joutuu hakemaan taksiluvat kuten muutkin

    9. 9

      Talvivaaran velkojien kärsivällisyys loppui: menot 400 000 euroa kuussa – ei tuloja

    10. 10

      Kahden kastin eläkeläiset: Toisten tulot pomppasivat, toisille 750 euroa kuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    2. 2

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    3. 3

      Jopa 15 000 euron erot eläkeläisten keskituloissa – näin eri ryhmät pärjäävät vertailussa

    4. 4

      Talvivaaran velkojien kärsivällisyys loppui: menot 400 000 euroa kuussa – ei tuloja

    5. 5

      Lindström setvii sotkua: Yksityiset yritykset eivät haastattele työttömiä

    6. 6

      Professori vertaa Sipilän hallitusta Trumpiin: ”Tulee sutta ja sekundaa, haukkua ja parkua”

    7. 7

      Velkojat hakevat Talvivaaraa konkurssiin

    8. 8

      Onnibusin perustaja tarjoaa taksimatkaa jopa 2 eurolla – tällainen kyyti on luvassa

    9. 9

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    10. 10

      Yksi kuva kertoo, miten asuminen kallistuu – näillä eläkeläisillä jo 44 % tuloista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    2. 2

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    3. 3

      Kiinalainen verkkokauppa koukuttaa – Suvi, 28: ”Haluan, että minulle on koko ajan tulossa paketteja”

    4. 4

      ”Omat rahat menneet ja ehkä vieraatkin” – toimi näin, jos epäilet katalaa +44 -huijausta

    5. 5

      Wahlroos lahjoitti yli 60 miljoonan osakepotin perheenjäsenilleen – myi Sammon osakkeita yhden sentin hinnalla

    6. 6

      Uusi suomalainen nousi Forbesin miljardöörilistalle

    7. 7

      Bruce Oreck: Tätä Suomen suurinta ongelmaa Slush ja Supercell eivät ratkaise

    8. 8

      Autotehdas palkkaa yli tuhat – näin paljon he saavat palkkaa

    9. 9

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    10. 10

      Sote-uudistus: Jopa 60 000 suomalaista voi saada tuhansia euroja kuukaudessa omaan käyttöön

    11. Näytä lisää