Helsinki Fashion Week peruttiin

Julkaistu: , Päivitetty:

Tänään alkavaksi suunniteltu Helsinki Fashion Week on peruttu. Muotiviikon jo kaksi kertaa aiemmin tuottaneen Johanna Salovaaran mukaan kasaan ei saatu riittävästi designerinäytöksiä eivätkä kaupat olleet alkuinnostuksen jälkeen valmiita tekemään yhteistyötä kilpailijoidensa kanssa.

Edellinen Helsinki Fashion Week järjestettiin helmikuun alussa, ja silloin tapahtuman sponsoreina olivat muun muassa Audi ja Nokia.

- Nytkin meillä olisi ollut mukana entisiä yhteistyökumppaneita ja lisäksi uusia sponsoreita, mutta heinäkuussa selvisi, että emme olisi pystyneet tarjoamaan tarpeeksi näkymisen paikkoja. Vielä kesäkuussa suunnitelmat olivat täydessä vauhdissa.

Kuluttajille muotia messuilta Helsingin suuret tavaratalot olivat lupautuneet jo talvella alustavasti mukaan elokuun tapahtumaan.

- Tapahtuman kaatuminen liikkeiden yhteistyöhaluttomuuteen ja tapahtumien vähyyteen on ollut hirveä pettymys, Salovaara sanoo.

Syksyn muotisesongin alkajaisiksi järjestettävän muotiviikon ideana oli edistää pukeutumiskulttuuria ja esitellä Helsinkiä trendikkäänä muotikaupunkina.

Perimmäinen tarkoitus oli kuitenkin kaupankäynnin lisääminen.

Muoti 05 -messut alkavat Helsingin Messukeskuksessa tänään perjantaina normaaliin tapaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    2. 2

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    3. 3

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    4. 4

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    5. 5

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    6. 6

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    7. 7

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    8. 8

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    9. 9

      Hypo: Asuntojen hinnat nousevat tänä ja ensi vuonna maltillisesti – taustalla ”raju rakentaminen”

    10. 10

      G7-kokous alkaa tänään – Trumpille luvassa epämiellyttäviä keskusteluja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    2. 2

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    3. 3

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    4. 4

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    5. 5

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    6. 6

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    9. 9

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    10. 10

      Yhdysvaltain talous yllätti iloisesti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    6. 6

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää