Sampo: Loppuvuodesta talousnäkymät paranevat

Suomen talousnäkymät ovat loppuvuonna alkuvuotta valoisammat, arvioi Sampo Pankki keskiviikkona julkaistussa Suhdanteet ja rahoitusmarkkinat -katsauksessaan.

Myös ensi vuonna talous kasvanee Suomessa kohtuullisen suotuisasti.

Talouskasvu hidastui Suomessa huomattavasti vuoden alussa. Tammi-maaliskuussa kokonaistuotanto oli vain prosentin suurempi kuin vuotta aiemmin, ja huhti-kesäkuussa kasvu jäi jo hieman viime vuotta pienemmäksi.

Teollisuuden suhdanneodotukset ovat selvästi kirkastuneet paperialan työkiistan ratkettua ja paperiteollisuuden tuotannon palattua normaaliksi heinäkuun alussa. Heikoimmat näkymät ovat muun muassa kemianteollisuudessa ja elintarviketeollisuudessa.

Kotimaan kauppa on kasvanut alkuvuonna voimakkaasti ja monet palvelutkin ovat lisääntyneet. Koko tämän vuoden vähittäiskaupan kasvu jää kuitenkin todennäköisesti hieman viime vuotta hitaammaksi. Kotitalouksien ostovoima ei kohoa aivan yhtä paljon kuin kahtena edellisenä vuonna, Sampo ennustaa.

Myös työllisyystilanne on alkuvuonna kohentunut ja inflaatio pysytellyt hitaana.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    2. 2

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    3. 3

      Aurinkopaneelien hinnat vielä ”pohjamudissa” – ota nämä asiat huomioon, ennen kuin ostat

    4. 4

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    5. 5

      Saksalaispankki teki sen taas – siirsi vahingossa rahaa yli 5 miljardia euroa

    6. 6

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    7. 7

      Nobel-voittaja Holmströmin mukaan palkkapuhe ymmärretään väärin: ”Ei kukaan sano, että palkkoja alennetaan”

    8. 8

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    9. 9

      Kommentti: Syydetäänkö Perälle ja kumppaneille yhä rahaa? Talvivaaran velkojat riidoissa – tästä on kyse

    10. 10

      Vetkuttelua, kaveriurakoita tai jopa kavalluksia – kehno isännöitsijä tulee kalliiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    2. 2

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    3. 3

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    4. 4

      Jopa 15 000 euron erot eläkeläisten keskituloissa – näin eri ryhmät pärjäävät vertailussa

    5. 5

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    6. 6

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    7. 7

      Aurinkopaneelien hinnat vielä ”pohjamudissa” – ota nämä asiat huomioon, ennen kuin ostat

    8. 8

      Saksalaispankki teki sen taas – siirsi vahingossa rahaa yli 5 miljardia euroa

    9. 9

      Kommentti: Syydetäänkö Perälle ja kumppaneille yhä rahaa? Talvivaaran velkojat riidoissa – tästä on kyse

    10. 10

      Talvivaaran velkojien kärsivällisyys loppui: menot 400 000 euroa kuussa – ei tuloja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    2. 2

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    3. 3

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    4. 4

      Kiinalainen verkkokauppa koukuttaa – Suvi, 28: ”Haluan, että minulle on koko ajan tulossa paketteja”

    5. 5

      ”Omat rahat menneet ja ehkä vieraatkin” – toimi näin, jos epäilet katalaa +44 -huijausta

    6. 6

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    7. 7

      Uusi suomalainen nousi Forbesin miljardöörilistalle

    8. 8

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    9. 9

      Bruce Oreck: Tätä Suomen suurinta ongelmaa Slush ja Supercell eivät ratkaise

    10. 10

      Autotehdas palkkaa yli tuhat – näin paljon he saavat palkkaa

    11. Näytä lisää