Benefon yhä tappiolla, liikevaihto koheni

Julkaistu:

Paikannuslaitteita valmistavan Benefonin tappio ennen veroja oli kasvussa vuoden toisella neljänneksellä. Toisaalta myös liikevaihto paisui vertailujaksosta. Vertailukelpoinen liiketappio oli laskussa.
Huhti-kesäkuun tappio ennen veroja oli 1,14 miljoonaa euroa, kun se viime vuonna samaan aikaan oli 0,85 miljoonaa euroa. Liiketappio ennen kertaeriä supistui 0,86 miljoonasta eurosta 0,40 miljoonaan euroon. Liiketappio laski hieman myös edellisestä neljänneksestä. Tähän vaikutti Benefonin mukaan onnistunut kustannushallinta, joka tasoitti tuotekehityskustannusten nousua.

Osakekohtainen tappio pysyi huhti-kesäkuussa 0,01 eurossa.

Liikevaihtoa kertyi toisella neljänneksellä 2,1 miljoonaa euroa, kun sitä vuotta aikaisemmin tuli 1,7 miljoonaa euroa. Ylämäkeä kertyi 23 prosenttia.

Katsauksen mukaan vahvana pysynyt Yhdysvaltain dollari on hidastanut myynnin kasvattamista euroalueen ulkopuolisilla markkinoilla, erityisesti Pohjois-Amerikassa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Benefon ei esitä uutta tulosennustetta, vaan toistaa yhtiön aiemmin antaman arvion, jonka mukaan myynnin ja tuloksen arvioidaan olevan voimakkaassa kasvussa loppuvuonna. Ennuste on kuitenkin erittäin riippuvainen tuotekehityssuunnitelmien toteutumisesta sekä 25 miljoonan euron lisärahoitussuunnitelman toteutumisesta. Suunnitelmasta saadaan lisätietoja elokuun loppuun mennessä.

Riskitekijöitä ovat uuden tuotteiston myynnin liikkeellelähtö sekä nykyisten tuotteiden myyntiennusteiden toteutuminen. Myös dollarin kurssi on epävarmuustekijä.

Benefon ilmoitti heinäkuussa, että yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Jonathan Bate, joka ottaa tehtävänsä vastaan lokakuun puolivälissä. Nykyinen toimitusjohtaja Tomi Raita jatkaa yhtiön palveluksessa nimikkeellä Chief Operating Officer.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kiinalaisturistit himoitsevat Suomesta meripihkaa – ”Ostavat joskus yli 10 000 eurolla”

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Kommentti: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja – näin syntyi myytti holtittomista palkankorotuksista

    4. 4

      Valmetin tehtaalla 370 työntekijää lakkoon – johtaja: sain listan vaatimuksia

    5. 5

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    6. 6

      Onko Nordean tulo riski? Jyrki Katainen: EU:n talletus­suojakysymys näyttäytyy Suomessa toisessa valossa

    7. 7

      Suomalaisperheet säästävät entistä vähemmän – ”Eletään yli tulojen, muttei sentään yli varojen”

    8. 8

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    9. 9

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    10. 10

      Kauppa pelmahti täyteen Star Wars -korusta innostuneita kiinalaisia – yrittäjälle tuhansien eurojen potti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Kommentti: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja – näin syntyi myytti holtittomista palkankorotuksista

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    5. 5

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    6. 6

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    7. 7

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    8. 8

      Analyytikko: Roviosta tulee uusi kansanosake – ”Nokia kuihtumassa tylsäksi ja kasvuttomaksi”

    9. 9

      Valmetin tehtaalla 370 työntekijää lakkoon – johtaja: sain listan vaatimuksia

    10. 10

      Suomeen suunnitellaan uutta 50 miljoonan euron datakeskusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    7. 7

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    8. 8

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    9. 9

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    10. 10

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    11. Näytä lisää