Perusteollisuus ja energiayhtiöt ovat olleet tulostähtiä

Isolla osalla pörssin suuryhtiöistä loppukevään tuloskehitys on sujunut mallikkaasti. Tähän mennessä tuloskehityksestään raportoineesta suurista pörssiyhtiöstä 60 prosentilla kuluneen neljänneksen tulos oli parempi kuin vuosi aiemmin.

Yhtiöiden yhteenlaskettu tulos on kuitenkin vertailukautta pienempi metsäyhtiöiden suurten tulospudotusten vuoksi.

Taloussanomien viikoittaisessa tulosvertailussa on mukana pörssin 60 liikevaihdoltaan suurinta yhtiötä. Perjantaihin mennessä noista yhtiöistä huhti-kesäkuun tuloksensa on julkistanut 45 yritystä. Pankit ja vakuutuslaitokset eivät ole mukana vertailussa.

Jo tuloskehityksestään kertoneen 45 yhtiön yhteenlaskettu tulos rahoituserien jälkeen on jäänyt kolme prosenttia saman joukon viime vuotista tulosta pienemmäksi. Tuloksissa ei ole mukana kertaluonteisia eriä.

Metsäyhtiöt hidastivat vauhtia Syy hiipuneeseen vauhtiin ovat metsäyhtiöiden tulokset, jotka jäivät selvästi vertailukautta heikommiksi metsäalan työkiistan vuoksi.

Lisää painolastia yhteistulokseen ovat aiheuttaneet teleoperaattorit, sillä kova hintakilpailu matkaviestinnässä on kuihduttanut teleoperaattorien tuloksia. Muun muassa kuluneella viikolla tuloksensa julkistaneen TeliaSoneran tulos putosi yli 88 miljoonaa euroa viime vuodesta. Tulosta painoi konsernin Ruotsin ja Suomen toimintojen kehno kehitys.

Sen sijaan teräsyhtiö Rautaruukilla, konepajoilla ja energiayhtiöillä loppukevät on sujunut hyvin. Esimerkiksi kuluneen viikon selvä tulostähti oli öljy-yhtiö Neste, joka kalliin dieselin ansiosta paransi tulostaan yli 20 miljoonaa euroa.

Analyytikot odottavat Nokian Renkailta hyvää tulosta Vaikka suuri osa isoista yhtiöistä on jo kertonut tuloskehityksestään, alkavalle viikolle riittää vielä seurattavaa. Torstaina tuloskehityksestään raportoivat muun muassa rengasyhtiö Nokian Renkaat sekä vähittäiskauppaketju Stockmann.

Taloussanomien analyytikoilta keräämän konsensusennusteen mukaan Nokian Renkaiden toisen neljänneksen osakekohtainen tulos parantunee muutamalla sentillä viime vuodesta.

Liikevaihdon analyytikot odottavat kasvavan kuudenneksen.

Stockmannilta odotetaan parannusta liikevaihtoon Analyytikot ennakoivat myös Stockmannin kasvattavan liikevaihtoaan noin yhdeksän prosenttia. Tuloskehitys on jäämässä hieman viimevuotisesta.

Tosin vertailukauden tulosta parantaa kiinteistön myyntivoitto. Yhtiö sanoi viime osavuosikatsauksessaan, että se odottaa toisen vuosineljänneksen tuloksen olevan parempi kuin edellisenä vuonna.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    2. 2

      Ericssonilta massiivinen kriisisuunnitelma – maksaa miljardeja kruunuja

    3. 3

      Jotakin tapahtui Ericssonissa toimitusjohtajan potkujen jälkeen – Nokia on jo hyötynyt

    4. 4

      Burger Kingin menestys Suomessa yllätti – tulossa 10–15 uutta ravintolaa tänä vuonna

    5. 5

      Muut eivät huoli nurin mennyttä eläkekassaa – lasku lankeamassa kaikille palkansaajille

    6. 6

      Rakennusliitto pillastui suunnitelmasta "tuoda rakentajia Afrikasta ja Kiinasta"

    7. 7

      Asunnot kallistuivat yhä pk-seudulla: vuodessa +3,4 %

    8. 8

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    9. 9

      Osa Uudenkaupungin autotehtaan työntekijöistä on vuokratyöläisiä

    10. 10

      Edellistä luottamushuippua seurasi talouden sukellus – ekonomisti löysi syyllisen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    2. 2

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    3. 3

      Muut eivät huoli nurin mennyttä eläkekassaa – lasku lankeamassa kaikille palkansaajille

    4. 4

      Siperia opettaa: tiedetäänkö Venäjällä öljystä jotain, mitä muualla ei?

    5. 5

      Entinen VVO kertoo, miksi sen uusi nimi tarkoittaa koiraslohta

    6. 6

      Burger Kingin menestys Suomessa yllätti – tulossa 10–15 uutta ravintolaa tänä vuonna

    7. 7

      Käyrä hyppäsi kattoon – näillä luvuilla Suomi kasvaisi hurjaa vauhtia

    8. 8

      Trumpin dollarille tuoma arvo katosi – ”Vaikutukset vasta alkaneet”

    9. 9

      Suuryhtiöiltä käräjöidään 12 miljoonaa: ”Kyyneleet silmissä on kerrottu, kun pappa hoiti metsää”

    10. 10

      Osa Uudenkaupungin autotehtaan työntekijöistä on vuokratyöläisiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    2. 2

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    3. 3

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    4. 4

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    5. 5

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    6. 6

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    7. 7

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    8. 8

      ”Omat rahat menneet ja ehkä vieraatkin” – toimi näin, jos epäilet katalaa +44 -huijausta

    9. 9

      Mitä 250 000 eurolla saa Helsingissä, Tallinnassa ja Tukholmassa? HS: Asunnot hyvin eritasoisia

    10. 10

      Autotehdas palkkaa yli tuhat – näin paljon he saavat palkkaa

    11. Näytä lisää