Kertaerät rasittivat Saunalahden tulosta

Julkaistu: , Päivitetty:

Toimitusjohtaja Matti Vikkula ennakoi, että Saunalahden liittyminen osaksi Elisa-konsernia merkitsee vahvan suomalaisen teleoperaattorin syntyä.

- Teleoperaattoritoimialan kansallinen rakennemuutos on ottamassa selkeää askelta eteenpäin Saunalahden liittyessä osaksi Elisa-konsernia, Vikkula toteaa.

Saunalahti-konsernin tavoitteena on saavuttaa valituilla ydinliiketoiminta-alueilla ja sen mukaisilla markkina-alueilla vähintään 10-20 prosentin markkinaosuus.

- Pitkän aikavälin tavoitteena on kasvaa toimialan markkinakasvua nopeammin, todetaan yhtiön osavuosikatsauksessa.

Tilikaudella 2005 konserni arvioi liikevaihdon kasvavan 40-50 prosenttia ja koko vuoden liiketuloksen olevan negatiivinen. Kolmannen vuosineljänneksen liikevaihdoksi konserni arvioi 56-60 miljoonaa euroa.

Huhti-kesäkuussa konsernin liikevaihto oli 54,2 miljoonaa euroa, jossa on kasvua 35,0 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Vuotta aiemmin liikevaihto oli 40,1 miljoonaa euroa.

Tarkastelujaksolla huhti-kesäkuussa konsernin liiketappio oli 13,4 miljoonaa euroa, kun edellisen vuoden vastaavan ajanjakson liikevoitto oli 0,3 miljoonaa euroa. Tulokseen sisältyy kertaluonteisia kustannuksia 12,6 miljoonaa euroa.

Toisen neljänneksen tulosta rasitti muun muassa Soneralle maksettu 11 miljoonan euron suuruinen irtisanomiskorvaus. Tarkastelujaksolla Saunalahti irtisanoi virtuaaliverkko-operaattorisopimuksensa eli MVNO-sopimuksensa Sonera Mobile Networksin kanssa.

Liiketappio ilman kertaluonteisia eriä oli 0,8 miljoonaa euroa, kun tappio vuotta aiemmin oli 2,0 miljoonaa euroa.

Jo aikaisemmin Saunalahti kertoi, että sopimus Elisa Matkapuhelinpalvelut Oy:n kanssa jatkuu, ja Elisa nousee Saunalahden MVNO-pääyhteistyökumppaniksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    3. 3

      Näkökulma: Tässä on valtion suurin rahoittaja – pitäisikö kehua vai haastaa oikeuteen?

    4. 4

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    5. 5

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    6. 6

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    7. 7

      Konsulttiyhtiö: Suomalaiset kaupat nukahtivat – ulkomaiset verkkokaupat kahmaisivat asiakkaat

    8. 8

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    9. 9

      ”Kysymys ei ole nuorten laiskuudesta” – Osallistumistulo voisi Kelan mukaan ehkäistä syrjäytymistä

    10. 10

      ”Ultrahalvat” lentoyhtiöt voivat olla seuraava askel Euroopassa – konkurssit luultavasti jatkuvat alalla

    11. Näytä lisää

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    4. 4

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    5. 5

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    6. 6

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    7. 7

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    8. 8

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    9. 9

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    10. 10

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    11. Näytä lisää