Maakaasuyhtiö Gasumin myynti laski alkuvuonna

Maakaasun maahantuonnista ja tukkumyynnistä vastaavan Gasumin liikevaihto laski alkuvuonna 312 miljoonaan euroon eli neljä miljoonaa euroa pienemmäksi kuin vuotta aiemmin.

Gasumin liikevoitto laski keskiviikkona julkistetun osavuosikatsauksen mukaan 34,6 miljoonasta eurosta 28,6 miljoonaan euroon.

Maakaasun kulutus supistui tammi-kesäkuussa 10 prosenttia vuotta aiemmasta. Kaasun kulutus laski 21,7 terawattituntiin. Toimitusjohtaja Antero Jännes arvioi koko vuoden maakaasun kulutuksen jäävän 44 terawattituntiin eli noin kuusi prosenttia pienemmäksi kuin viime vuonna.

Metsäteollisuuden työkiista vaikutti Jänneksen mukaan merkittävästi maakaasun kulutukseen. Sitä pienensi myös maakaasun hinnan nousu öljyn ja kivihiilen kallistumisen vaikutuksesta. Molemmat vaikuttavat kaasun hintaindeksiin.

Maakaasun kulutus jäi metsäteollisuuden tuotannon pysähtymisen vuoksi kesäkuussa noin 40 prosenttia pienemmäksi kuin vuotta aiemmin. Metsäteollisuus käyttää vajaan kolmanneksen Suomessa kulutetusta maakaasusta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    2. 2

      Jo perutut lauttamaksut iskivät saariston matkailuun? ”Alkukesä voi olla hankalaa”

    3. 3

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    4. 4

      Tokmanni etsii uutta toimitusjohtajaa

    5. 5

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    6. 6

      UPM:n toinen tehdashanke etenee Uruguayssa – ei jää kiinni ainakaan rahoituksesta

    7. 7

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    8. 8

      Tulosyllättäjä UPM pomppasi pörssissä

    9. 9

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    10. 10

      Suomalaiset suivaantuivat uuden Kodin1:n hinnoista – ”Jos tilaat 20 eurolla, 59 euron toimituskulut ovat liikaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    2. 2

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    3. 3

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    4. 4

      Jo perutut lauttamaksut iskivät saariston matkailuun? ”Alkukesä voi olla hankalaa”

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Alkaako Suomessa pyöriä kaljatakseja? Ministeriö: Tätä se edellyttäisi

    7. 7

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    8. 8

      Kela hyvittää toimeentulotuen viipymisiä – korvauksia lähes 150 000 viivästyksestä

    9. 9

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    10. 10

      Sammon osakkeiden kohtalo kuumentaa tunteita – poliisille tutkintapyyntö salailusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää