Motorola lupailee odotettuja Apple-kännyköitä

Amerikkalainen Motorola hyödyntää tämän päiväisen analyytikkotapahtumansa saamaa julkisuutta ja esittelee tukun uusia kännykkämalleja. Mukana on yhdessä Applen kanssa kehitelty musiikkikännykkä.

Yksi Motorolan uutuuksista on päätelaite Q, joka kilpailee kanadalaisen Research in Motionin (RIM) Blackberry-tuotteiden kanssa.

Windows-ohjelmistolla varustetun Q:n toimitukset alkavat vuoden 2006 ensimmäisellä neljänneksellä, amerikkalaisyhtiö ilmoittaa.

Maailman toiseksi suurin kännykkävalmistaja Motorola ja eturivin tietokoneyhtiö Apple ovat myös lyöneet viisaat päänsä yhteen. Tuloksena on uusi musiikkipuhelin, jonka toimitukset Motorola aikoo aloittaa jo parin kuukauden kuluessa, Motorola kertoo tänä aamuna julkistamassaan tiedotteessa.

Toisaalta pääjohtaja Ed Zander on toppuutellut kaikkein innokkaimpia iTunes-kännykän odottajia. Zander valittelee Apple-kännykän jatkuvaa viivästymistä tuoreessa CNet Newcomille antamassaan lausunnossa.

Motorola tuuppaa markkinoille myös kaksi uutta tuoteperhettä kutsumanimiltään Slvr ja Pebl.

Yhtiö aloittaa kolmen Pebl-version luurimallin toimitukset nyt kuluvalla kolmannella neljänneksellä. Kolme Slvr-mallia saapuu kauppoihin neljännellä neljänneksellä, Motorola kertoo tiedotteessaan.

Motorolan tänään julkistamaan arsenaaliin kuuluu myös uusia wimax-ratkaisuja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tarkistatko veroilmoituksen pikaisesti? Tästä syystä aikaa kannattaa käyttää tunti tai kaksi

    2. 2

      Näissä ammateissa työvoimapula on pahin – katso 15 ammatin lista

    3. 3

      Pentagon hyväksymässä ”Kuningasorin” – superkopteri nostaa 12 tonnia ja maksaa kuin synti

    4. 4

      Turun seudulla puhutaan jo uudesta Nokiasta

    5. 5

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    6. 6

      Näissä ammateissa työpaikkoja on liian vähän – katso lista pahimmista ammateista

    7. 7

      Konkaripalomies Tapio kertoo työn arjesta: ”Tyttö hyppäsi syliin – ihanaa, kun tulitte!”

    8. 8

      Kansa rynnisti asuntokaupoille Turussa – näin se on näkynyt hinnoissa

    9. 9

      Näin YIT:llä: Koeasu ensin, osta sitten

    10. 10

      SAK: Työn perässä muuttamista helpotettava

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    2. 2

      Palkittua kerrostaloa hehkutettiin ”laadukkaasta rakentamisesta” – useita kosteusvaurioita muutamassa vuodessa

    3. 3

      Näissä ammateissa työpaikkoja on liian vähän – katso lista pahimmista ammateista

    4. 4

      Näissä ammateissa työvoimapula on pahin – katso 15 ammatin lista

    5. 5

      Tarkistatko veroilmoituksen pikaisesti? Tästä syystä aikaa kannattaa käyttää tunti tai kaksi

    6. 6

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    7. 7

      Suursijoittaja Rune Andersson myi kaikki osakkeensa: ”Tilanne on sairas”

    8. 8

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    9. 9

      Turun seudulla puhutaan jo uudesta Nokiasta

    10. 10

      Asuntomarkkinoiden hintakuilu kypsytti yrittäjän: ”Oraakkelit kertovat mitä hyvänsä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    2. 2

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    3. 3

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    4. 4

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    5. 5

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    6. 6

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    7. 7

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    8. 8

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    9. 9

      Palkittua kerrostaloa hehkutettiin ”laadukkaasta rakentamisesta” – useita kosteusvaurioita muutamassa vuodessa

    10. 10

      Mitä 250 000 eurolla saa Helsingissä, Tallinnassa ja Tukholmassa? HS: Asunnot hyvin eritasoisia

    11. Näytä lisää