EQ kohosi voitolle

Julkaistu:

EQ-konsernin toisen vuosineljänneksen liiketoiminnantuotot kasvoivat 6,2 miljoonaan euroon viime vuoden vastaavan jakson 4,1 miljoonasta eurosta. Liikevoitto kääntyi positiiviseksi ja oli 0,3 miljoonaa euroa. Vuotta aiemmin yhtiö teki 0,1 miljoonan euron liiketappion.
Toisen vuosineljänneksen tulosparannus johtui pääasiallisesti varainhoitoliiketoiminnan parantuneesta kannattavuudesta.

EQ:n liiketoiminnan tuotot vuoden 2005 ensimmäisellä vuosipuoliskolla olivat 14,6 miljoonaa euroa, jossa oli kasvua vuodentakaiseen verrattuna 36 prosenttia. Tilikauden voitto oli odotusten mukaisesti 1,8 miljoonaa euroa. Voitto pieneni 15 prosenttia.

Tammi - kesäkuun liiketoiminnan kulut kasvoivat 52 prosenttia, mikä johtui pääsääntöisesti liiketoiminnan laajentumisesta sekä henkilökuntamäärän kasvusta vuoden takaiseen ajankohtaan verrattuna. Kulujen taustalla on myös jonkin verran kertaluonteisia kulueriä.

Asiakasmäärän kasvu jatkui edelleen vakaana, ja eQ Pankilla oli asiakkaita kesäkuun 2005 lopussa 40 817. Määrä kasvoi 14 prosenttia. Kesäkuun lopussa eQ Pankin talletuskanta oli 323 miljoonaa euroa, jossa on kasvua 40 prosenttia.

EQ kertoo liiketoimintansa vakiintumisen neljän liiketoimintayksikön varaan tukevan eQ:n kasvustrategiaa. Liiketoiminta-alueet ovat arvopaperinvälityspalvelut, varainhoitopalvelut, corporate finance -palvelut ja hosting -palvelut.

Liiketoiminnan tehostamistoimet erityisesti arvopaperinvälitystoiminnassa ja sitä tukevissa sisäisissä palveluissa ovat käynnistyneet ja näiden seurauksena eQ olettaa kustannustehokkuuden ja kannattavuuden parantuvan siten, että vaikutus näkyy täysimääräisenä jo vuoden viimeisellä vuosineljänneksellä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Uusimmat talousuutiset
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    2. 2

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    3. 3

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    4. 4

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    5. 5

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    6. 6

      Ihottumaa, kutinaa ja väsymystä – lentoyhtiön univormut liitettiin outoihin vaivoihin

    7. 7

      Kesäbensan hinta putosi 7 vuoden pohjiin – listasimme halvimmat asemat

    8. 8

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    9. 9

      Alko saa uuden toimitusjohtajan Snellman Groupista – palkka 28 500 euroa

    10. 10

      Vauhti kiihtyy: suomalaiset kuluttavat enemmän kuin tienaavat – ”ei ole pidemmän päälle kestävää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    2. 2

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    3. 3

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    4. 4

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    5. 5

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    6. 6

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    7. 7

      Kesäbensan hinta putosi 7 vuoden pohjiin – listasimme halvimmat asemat

    8. 8

      Jopa miljardin dollarin kaupat – George Clooney myi tequilansa

    9. 9

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    10. 10

      Ihottumaa, kutinaa ja väsymystä – lentoyhtiön univormut liitettiin outoihin vaivoihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Hobby Hallista tehty paljon ilmoituksia kilpailu- ja kuluttajavirastolle – toimitusjohtaja myöntää ongelmat

    3. 3

      Matka Espanjaan avasi silmät: Harri, 28, kasvattaa omaisuuttaan arjen säästökikoilla ja etenee kohti unelmaa

    4. 4

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    5. 5

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    6. 6

      Kovatuloisimpaan kymmenykseen pääsee 4 968 euron tuloilla – onko se paljon vai vähän?