Terveystalo osti Kokkolasta lääkärikeskuksen



Yksityisten lääkärien Suomen terveystalo on ostanut Kokkolassa sijaitsevan lääkärikeskuksen ja laboratorion.

Kauppaan sisältyy myös kiinteistö, jossa toimii lääkärikeskus Sanatorin ja Kokkolan kliinisen laboratorion lisäksi muita terveydenhoitoalan toimijoita vuokralaisina.

Sanatorissa toimii yli 40 lääkäriä. Laboratoriolla on 12 työntekijää, jotka siirtyvät uudelle omistajalle vanhoina työntekijöinä. Voimakkaasti kasvaneella Terveystalolla on yli 70 toimipistettä Suomessa.

- Tavoitteemme on lisätä toimintaamme ja vahvistaa asemaamme Pohjanmaalla. Toteutunut yrityskauppa on jatkoa valtakunnalliselle kasvustrategiallemme, toteaa Suomen terveystalon toimitusjohtaja Harri Aho.

Suomen terveystalo on vuonna 2001 perustettu yksityisten lääkäriasemien verkosto.

Yhtiön kokonaismyynti vuonna 2004 oli 73 miljoonaa euroa, ja yhtiön palveluksessa on yli 1 500 ammatinharjoittajaa, josta runsaat 1 400 on yleis- ja erikoislääkäreitä. Lisäksi yhtiöllä on muuta henkilöstöä 800, kerrotaan Suomen terveystalon tiedotteessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jo perutut lauttamaksut iskivät saariston matkailuun? ”Alkukesä voi olla hankalaa”

    2. 2

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    3. 3

      Tokmanni etsii uutta toimitusjohtajaa

    4. 4

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    5. 5

      UPM:n toinen tehdashanke etenee Uruguayssa – ei jää kiinni ainakaan rahoituksesta

    6. 6

      Suomalaiset suivaantuivat uuden Kodin1:n hinnoista – ”Jos tilaat 20 eurolla, 59 euron toimituskulut ovat liikaa”

    7. 7

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    8. 8

      Sammon osakkeiden kohtalo kuumentaa tunteita – poliisille tutkintapyyntö salailusta

    9. 9

      Kela aloittaa sisäisen selvityksen tukikaaoksesta toukokuussa

    10. 10

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    2. 2

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    3. 3

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    4. 4

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    5. 5

      Jo perutut lauttamaksut iskivät saariston matkailuun? ”Alkukesä voi olla hankalaa”

    6. 6

      Alkaako Suomessa pyöriä kaljatakseja? Ministeriö: Tätä se edellyttäisi

    7. 7

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    8. 8

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    9. 9

      Kela hyvittää toimeentulotuen viipymisiä – korvauksia lähes 150 000 viivästyksestä

    10. 10

      Sammon osakkeiden kohtalo kuumentaa tunteita – poliisille tutkintapyyntö salailusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää