Valesähköposti hämmensi Hollannin pörssiä

Julkaistu: , Päivitetty:

Hollannin pörssivalvoja on käynnistänyt tutkimukset teleyhtiö Versatelin myyntiin liittyvästä pörssitiedotteesta.

Yhtiön osake nousi Amsterdamissa, kun Deutsche Telekomin kerrottiin neuvottelevan Versatelin ostosta. Sähköpostin lähettäjää ei tiedetä.

Versatelin edustajat kiistivät torstaina, että yhtiö olisi lähettänyt yrityskauppaa käsitelleen tiedotteen Hollannin medialle, Financial Times kirjoittaa.

Versatelin ja sen suurimman omistajan, sijoitusyhtiö Talpan nimiin naamioitu sähköposti saapui hollantilaisiin viestintävälineisiin torstain vastaisena yönä pikkutunneilla. Ainakin uutistoimisto ANP julkaisi yrityskauppaa koskeneen uutisen torstaiaamuna.

Uutisen jälkeen Versatelin osakkeen kurssi nousi heti aamulla neljä prosenttia Amsterdamin pörssissa. Päätöskurssi jäi 1,6 prosenttia plussalle 1,59 euroon. Näin yhtiön markkina-arvoksi saatiin 922 miljoonaa euroa.

Myöhemmin uutisvälineet pahoittelivat väärää uutisointiaan.

Tele2 ja TeliaSonerakin huhuissa mukana

Versatel sanoo virallisessa tiedotteessaan, ettei yhtiö lähettänyt yhtiön myyntiä käsitellyttä sähköpostitiedotetta.

Tilannetta mutkistaa se, että yhtiön edustaja Cilesta van Doorn sanoo, ettei yhtiö kiellä mahdollisia neuvotteluja Deutsche Telekomin kanssa vaan vain sen, että kaupoista olisi kerrottu kenellekään.

Versatelia on pidetty jo pitkään yritysoston kohteena. Mahdollisina ostajakandidaatteina on mainittu niin belgialainen Belgacom kuin pohjoismaiset Tele2 ja TeliaSonera.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuva paljastaa hurjan eron: ”Helsingin hinnat karkaavat”

    2. 2

      Vanha nainen heitti kolikoita lentokoneen moottoriin – toivoi turvallista lentoa

    3. 3

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    4. 4

      Henkilö- ja pakettiautojen katsastusvälit harvenevat – ei koske yli 10-vuotiaita autoja

    5. 5

      Tekaistuja alennusprosentteja ja vertailuhintoja – urheiluketjut saivat 100 000 euron uhkasakot

    6. 6

      Terrori kiristää turvatoimia – suomalaisfirma keksi markkinaraon

    7. 7

      Käräjäoikeus määräsi Uber-johtajan omaisuutta takavarikkoon

    8. 8

      Osakeasunnot kallistuivat pääkaupunkiseudulla

    9. 9

      860 000 suomalaista saa asumistukea – määrä pomppasi yli 200 000:lla vuosikymmenessä

    10. 10

      Italian pankkien pelastaminen kuohuttaa – veronmaksajien pussille menon piti vaikeutua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    2. 2

      Suomeenkin iskeneellä kiristysohjelmalla venäläiset juuret – ”Tosiaan on syytä huoleen”

    3. 3

      Laaja kyberhyökkäysaalto iski Suomeen – yrityksiltä vaaditaan lunnaita

    4. 4

      Suomalaisten kuluja maksettiin miljoonilla euroilla ulkomaille – tällä kortilla sinäkin voit hyötyä

    5. 5

      Kuva paljastaa hurjan eron: ”Helsingin hinnat karkaavat”

    6. 6

      Terrori kiristää turvatoimia – suomalaisfirma keksi markkinaraon

    7. 7

      Luksushotelli hylkäsi Trump-brändin

    8. 8

      Tekaistuja alennusprosentteja ja vertailuhintoja – urheiluketjut saivat 100 000 euron uhkasakot

    9. 9

      Jopa tuhansien eurojen korvausvaatimukset säikyttävät vuokranantajia

    10. 10

      Henkilö- ja pakettiautojen katsastusvälit harvenevat – ei koske yli 10-vuotiaita autoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    2. 2

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    5. 5

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    10. 10

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    11. Näytä lisää