Ulkomaiset ostajat tutkivat Comhemiä

Julkaistu:

Ruotsalaisen laajakaistayhtiön Comhemin ostaminen kiinnostaa useitakin ulkomaisia sijoittajia, toimitusjohtaja Gunnar Asp sanoo. Asp arvioi Wallenbergien omistuksiin kuuluvan Comhemin käyväksi arvoksi jopa kymmenen miljardia kruunua.
Kovin läheltä ostajia ei kuitenkaan tunnu löytyvän. Ruotsalaisen Dagens Nyheterin viikonloppuna julkaiseman artikkelin mukaan ainakaan Tele2 ei ole kiinnostunut Comhemin ostamisesta Gunnar Aspin arvioimilla hinnoilla.

Myös tanskalainen teleyhtiö TDC on ollut erittäin vaitonainen Comhemin suhteen.

Aiemmin TeliaSoneralle kuulunut Comhem myytiin vuonna 2003 Wallenbergien suvun riskisijoitusyhtiölle EQT:lle. Tuolloin kauppahinta oli noin kaksi miljardia kruunua.

Gunnar Aspin mukaan EQT on kauppojen jälkeen tehnyt 1,2 miljardin kruunun lisäinvestoinnit Comhemin toiminnan tehostamiseen. Tänä vuonna Comhem tavoittelee vähintään 20 prosentin kasvua kaapeli- ja laajakaistatoiminnoilleen.

Norjalainen Telenor lisäsi alkukesällä kuhinaa Ruotsin laajakaistabisneksissä ostamalla naapurimaan Bredbandsbolagetin. Tämän liikkeen jälkeen Tele2:lle jäi vain vähän vaihtoehtoja laajentumiseen, minkä tietävät myös Wallenbergit Comhemiä hinnoitellessaan.

Wallenbergit ovat värvänneet investointipankki Morgan Stanleyn panemaan Comhemin lihoiksi.


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    2. 2

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    3. 3

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    4. 4

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    5. 5

      Työttömyysaste kääntyi taas nousuun – huhtikuussa 10,2 %

    6. 6

      Säästöpankkiliiton toimitusjohtaja eroaa

    7. 7

      Kesärenkaat netistä – huomasitko lisäkulut?

    8. 8

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    9. 9

      Öljyn tuotantoa rajoitettiin, mutta yksi maa rikkoo lupauksia – ”Ei ole mitään keinoa rangaista”

    10. 10

      Täällä tehdään hulluna töitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    2. 2

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    3. 3

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    4. 4

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    5. 5

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    6. 6

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    7. 7

      Tulosjulkistaja Kamux vajosi pörssissä

    8. 8

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    9. 9

      Kasvispiirakka sen osoitti – asiakkaan toive voi näkyä kauppojen hyllyillä nopeasti

    10. 10

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    4. 4

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    5. 5

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    6. 6

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    9. 9

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    10. 10

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    11. Näytä lisää