OP-ryhmän Lindholm: Terrori-isku lisäisi epävarmuutta talouden suunnasta

Julkaistu:

OP-ryhmän pääekonomistin Timo Lindholmin mukaan Lontoon räjähdykset lisäävät epävarmuutta myös talouden suunnasta, jos ne osoittautuvat terrori-iskuiksi.
-Nyt markkinoilla epäillään terrori-iskua. Jos se osoittautuu oikeaksi arvioksi, silloin tämä on talouden epävarmuutta lisäävä tekijä. Sen vuoksi pörssikurssit laskevat ja korot tulevat alas, sillä pelkona on epävakaampi ja epävarmempi talouden meno ja hitaampi talouskasvu, Lindholm sanoi uutistoimisto Startelille.

Vaikutukset riippuvat siitä, kuinka merkittäväksi tragediaksi Lontoon tapahtumat osoittautuvat - onko kyseessä esimerkiksi. Madridin terrori-iskuihin verrattava tapahtuma vai suurempi. Madridin iskuilla ei ollut vaikutusta euroalueen talouskehitykseen.

- Nyt koetetaan selvittää, mitä tässä (Lontoon räjähdyksissä) on taustalla, ketkä ovat sen takana, kuinka suuri iskujen sarja on ollut - ja näiden tietojen perässä markkinat heilahtelevat.

Lindholmin mukaan Yhdysvaltain talous toipui suhteellisen nopeasti vuoden 2001 syyskuun terrori-iskuista, jotka tapahtuivat aikana, jolloin USA:n talous oli jo laskusuhdanteessa. Euroalue ei kuitenkaan ole oikeastaan toipunut talouden alavireestä, johon se ajautui vuoden 2001 alkupuolella, kun USA:n talouskasvu pysähtyi.

Erona vuoteen 2001 on myös se, että markkinat reagoivat voimakkaammin USA:n tapahtumiin kuin Euroopassa tehtyihin terrori-iskuihin.

-Koko maailman talous menee kuitenkin paljon enemmän Yhdysvaltain kuin Euroopan perässä ja sillä tavalla tämä ei ehkä vaikuta talouden näkökulmasta niin paljon, vaikka räjähdykset ovatkin tapahtuneet todella keskeisessä eurooppalaisessa kaupungissa, Lindholm arvioi.

Toisaalta nyt keinot lievittää tapahtuneen vaikutusta finanssi- ja rahapolitiikan keinoin ovat vähäisemmät.

-Vuonna 2001 terrori-iskut tapahtuivat heikentyvässä suhdannetilanteessa, jolloin oli vielä hyvinkin paljon varaa ainakin keventää rahapolitiikkaa. Sitä myös tehtiin rankasti ja sillä lievitettiin vaikutuksia. Nyt tämä pelivara on paljon vähäisempi sekä finanssi- että rahapolitiikassa. USA on saanut rahapolitiikkaansa pelivaraa, mutta euroalueella ollaan aika lailla umpikujassa. Toisaalta Britanniassa pelivaraa on periaatteessa eniten, Lindholm kertoi.

Euroopan keskuspankin pääjohtajan Jean-Claude Trichet?n korkopäätöksen jälkeisiä arvioita tänään seurataan nyt tarkasti. Lindholm ei usko, että EKP tekisi kuitenkaan tänään muutoksia ohjauskorkoonsa, sillä Lontoon räjähdyksistä ei ole vielä voitu muodostaa tarkempaa kuvaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Kasvava bisnes: Suomalaisille kaupataan ruotsalaisilta yli jääneitä keksejä ja kahvipaketteja

    3. 3

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    4. 4

      BMW vakuuttaa – me emme huijanneet

    5. 5

      Halpalentoyhtiö Ryanair teki tarjouksen Alitaliasta

    6. 6

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    7. 7

      ”Kaljun lihavan äijän” tarjoamaa kesätyötä haki monta hyvää nuorta – ”Kukaan ei tullut toimistoon pipo päässä”

    8. 8

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    9. 9

      LM: Suomeen tulossa hopeakaivos

    10. 10

      Tokmanni nappasi uuden toimitusjohtajan Keskolta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Kasvava bisnes: Suomalaisille kaupataan ruotsalaisilta yli jääneitä keksejä ja kahvipaketteja

    3. 3

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    4. 4

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    5. 5

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    6. 6

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    7. 7

      LM: Suomeen tulossa hopeakaivos

    8. 8

      Tokmanni nappasi uuden toimitusjohtajan Keskolta

    9. 9

      Piensijoittaja, varo kuplapuheita – ”Käy helposti niin, että myy liian aikaisin”

    10. 10

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    2. 2

      S-ryhmän 60 prosentin ”happy hour” leviää koko maahan

    3. 3

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    4. 4

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    5. 5

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    6. 6

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    7. 7

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    8. 8

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    9. 9

      Tässä ovat maailman suurimmat yritykset, joista et ole kuullutkaan – tiesitkö Lidlin takaa löytyvästä monimiljardööristä?

    10. 10

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    11. Näytä lisää