EU:n komissio: Italian paikattava taloutensa kahdessa vuodessa

EU:n komissio vaatii Italiaa pistämään taloutensa ja liiallisen alijäämänsä kuriin kahdessa vuodessa. Italian tulisi samalla karsia myös velkataakkaansa.

Talouskomissaari Joaquin Almunia muistutti Brysselissä keskiviikkona, että Italian julkisen talouden alijäämä on jo kahden vuoden ajan ylittänyt EU:n hyväksymän rajan. Raja on EU:n kasvu- ja vakaussopimuksessa asetettu kolmeen prosenttiin bruttokansantuotteesta.

- Viimeiset tilastotiedot antavat aiheen olettaa, että alijäämä on kipuamassa tänä vuonna yli neljään prosenttiin. Samaan aikaan julkisen talouden velka on noin 107 prosenttia bruttokansantuotteesta, kun sopimuksen mukainen yläraja on 60 prosentissa, Almunia jatkoi.

Vakaussopimuksen mukaan talouskuriaan liikaa höllänneen maan pitäisi tehdä näkyviä korjauksia vuodessa. Italian kohdalla aikataulua halutaan kuitenkin venyttää kahteen vuoteen, koska maan tämänhetkiset talousnäkymät ovat heikot.

Almunia arvioi, että riittävin korjauksin Italia voi viedä alijäämänsä alle neljään prosenttiin ensi vuonna ja alle kolmeen prosenttiin bruttokansantuotteesta vuonna 2007.

EU:n jäsenmaiden valtiovarainministerit käsittelevät komission esitystä 12. heinäkuuta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    2. 2

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    3. 3

      Pääekonomisti: Ranskan päätöksillä paljon väliä suomalaisille

    4. 4

      Pelot helpottivat – kulta halpeni vauhdilla

    5. 5

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    6. 6

      Italian luottoluokituksen lasku ei ollut yllätys – ”Ongelmat ovat vielä edessä ja ratkeamatta”

    7. 7

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    8. 8

      ”Toiselle loppusiivoukseksi riittää, että imuroi huoneen keskeltä”

    9. 9

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    10. 10

      Näkökulma: Ranska pelaa kovien panosten talousrulettia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    2. 2

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    3. 3

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    4. 4

      Näkökulma: Ranska pelaa kovien panosten talousrulettia

    5. 5

      ”Toiselle loppusiivoukseksi riittää, että imuroi huoneen keskeltä”

    6. 6

      Puhelimet pois turisteilta – tässäkö Suomen uusi matkailuvaltti?

    7. 7

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    8. 8

      Nordean pankkipalveluiden katko ohi – kortit ja verkkopankki jälleen käytössä

    9. 9

      Valuutta­markkinoilla jeni ja rupla vahvistuvat – odotukset talouskasvusta viriävät

    10. 10

      Pelot helpottivat – kulta halpeni vauhdilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pankkia vaihtamalla voi säästää yli tuhat euroa vuodessa

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    5. 5

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää