Internet-yhtiöt käyvät taas kaupaksi

Perinteiset viestintäyhtiöt ovat alkuvuonna kiihdyttäneet nettiyhtiöiden ostoksiaan. Tänä vuonna kauppoja on USA:ssa tehty jo miljardilla dollarilla eli tuplasti vilkkaammin kuin koko viime vuoden aikana yhteensä. Kauppoja vauhdittaa nettimainonnan rivakka kasvu.
Internetissä laventuneesta mainonnansta ovat hyötyneet varsinkin hakukoneyhtiöt. Pörssikomeetta Google käy hyväksi esimerkiksi. Viime viikolla Googlen markkina-arvo käväisi jo 80 miljardin dollarin yläpuolella, ja yhtiö vei vähäksi aikaa maailman suurimman viestintäyhtiön aseman itseltään Time Warnerilta.

Financial Timesin haastattelemien analyytikoiden mukaan nykytilanteessa suuret, megaluokan kaupat ovat kuitenkin vähemmän todennäköisiä kuin se, että maailman mahtimediayhtiöt hankkivat tukuttain omistukseensa kasvavia internet-firmoja.

Pankkiireiden ajatus on sellainen, etteivät perinteiset lehtitalot halua iskeä päätään vastakkain Googlen ja Yahoon kaltaisten vakiintuneiden internet-yhtiöiden kanssa, vaan aikovat pikemminkin lyödä poltinmerkkinsä kasvaviin ja mahdollisesti pörssiin meneviin internet-portaaleihin.

UBS:n analyytikko Aryeh Bourkoff uskoo, että mediayhtiöt ovat jo auttamatta myöhästyneet houkuttelevilta hakukonemarkkinoilta.

- Yrityskaupoissa on kyse pikemminkin strategisista heinosäädöistä kuin liiketoimintojen suurten linjauksien muutoksista verkkomedian suuntaan, hän sanoo.

Yksi vuoden suurimmista nettiyhtiöiden kaupoista on Cincinnatissa sijaitsevan lehtiyhtiö EW Scrippsin toteuttama nettikauppias Shopzillan yritysosto. Kauppahinta oli 550 miljoonaa dollaria.

Edelleen New York Times osti alkuvuonna About.comin 410 miljoonalla dollarilla.

Listaus kiinnostaa, nettikupla hirvittää

Tänä vuonna USA:ssa on tehty yhdeksän merkittävää yrityskauppaa, jossa perinteinen mediayhtiö on ostanut internet-yhtiön. Investointipankkiirit odottavat loppuvuonna kymmentä uutta yrityshankintaa.

Tilastoja vääristää se, että julkisten pörssiyhtiöiden kaupoissa eivät näy yksityiset hankinnat. Thomson Financialin laskujen mukaan tänä vuonna on tehty kolme julkista, siis pörssiyhtiöitä koskevaa yrityskauppaa, joiden yhteinen arvo on 943 miljoonaa dollaria.

Näiden lisäksi yksityisesti on vaihtanut omistajaa kuusi nettiyhtiötä. Aina valppaat ostajat kyttäävät varsinkin sellaisia yhtiöitä, jotka aikovat listautua pörssiin lähiaikoina.

Toisaalta viestintäyhtiöiden omistajat jarruttelevat kaikkein innokkaimpia ja suurimpia fuusiosuunnitelmia. Sijoittajilla on yhä takaraivossaan tarkka muistikuva nettikuplan puhkeamisesta.

Varsinkin Time Warnerin hölmöilyt America Onlinen hankinnassa ja yhtiöiden 184 miljardiksi arvioidussa fuusiossa eivät hevin unohdu tuossa diilissä rahojaan menettäneiltä, FT kirjoittaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jo perutut lauttamaksut iskivät saariston matkailuun? ”Alkukesä voi olla hankalaa”

    2. 2

      UPM:n toinen tehdashanke etenee Uruguayssa – ei jää kiinni ainakaan rahoituksesta

    3. 3

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    4. 4

      UPM yllätti tulosparannuksella – kysyntä oli hyvä etenkin Aasiassa

    5. 5

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    6. 6

      Suursijoittaja kehuu talouden vetoa – ”Yllättävintä on ollut euroalueen pirteä kasvu”

    7. 7

      Kela hyvittää toimeentulotuen viipymisiä – korvauksia lähes 150 000 viivästyksestä

    8. 8

      Sammon osakkeiden kohtalo kuumentaa tunteita – poliisille tutkintapyyntö salailusta

    9. 9

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    10. 10

      Volvon kuorma-autot hyvässä vauhdissa alkuvuonna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    2. 2

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    3. 3

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    4. 4

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    5. 5

      Alkaako Suomessa pyöriä kaljatakseja? Ministeriö: Tätä se edellyttäisi

    6. 6

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    7. 7

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    8. 8

      Jo perutut lauttamaksut iskivät saariston matkailuun? ”Alkukesä voi olla hankalaa”

    9. 9

      Kreikka yllätti: talous kääntyi reippaasti ylijäämäiseksi

    10. 10

      Kela hyvittää toimeentulotuen viipymisiä – korvauksia lähes 150 000 viivästyksestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää