Yksi virustorjuja ei riitä suomalaisyhtiöille

Viruksia suodatetaan usein yrityksissä monella tasolla. Sähköpostiliikenteelle, palvelimille, yhdyskäytäville ja työasemille on tarjolla useita tuotteita, useilta valmistajilta.

Suomalaisyhtiöt haluavat pitää virustorjuntansa monipuolisena.

Suomessa keskiviikkona vieraillut Trend Micron johtaja Raimund Genes kertoo, että muualla Euroopassa isojenkin asiakkaiden saaminen yhdelle valmistajalle uskolliseksi on huomattavasti helpompaa.

Genes luotsaa japanilaisen virustorjuntayhtiön liiketoimintaa Euroopassa.

"Vanha ajattelutapa" Trend Micron Suomen-myyntijohtaja Harri Kaikkonen vahvistaa Genesin puheet.

- Suomessa valtionhallinnon tietoturvaohjeista lähtien sanotaan, että tietoturvatuotteet pitää ostaa monelta valmistajalta. Se on vanha ajattelutapa. Asiakkaat uskovat, että virustorjuntayhtiöiden reagointiajat uusiin viruksiin vaihtelevat niin paljon, että suojaa pitää saada monelta, Kaikkonen sanoo.

- Jos virustorjunta on kiinni reagointiajoista, olet jo valmiiksi myöhässä, Raimund Genes lisää.

Symbian-virustorjunta heinäkuun alussa Hänen mukaansa suurin etu yhden valmistajan tuotteiden käytölle on tuotteiden helpottuva hallinta.

Trend Micron myyntivaltti on jo pitkään ollut yhdyskäytävien virustorjuntaohjelmat. Heinäkuun alussa yhtiö liittyy kasvavaan kännykkävirustorjujien joukkoon Mobile Security 2.0 -tuotteella.

Genesin mukaan yhtiö panostaa hallintaominaisuuksiin myös mobiilipuolella. Hän sanoo, että yritysasiakkaita kiinnostaa toistaiseksi enemmän matkapuhelinten hallinta ja virustorjunnan testaus kuin laitteiden suojaaminen viruksilta.

- Mobiiliviruksien uhkaa on liioiteltu, Genes sanoo ja nimeää räikeimmin hänen mielestään liioitteluun syyllistyneen yrityksen.

- Hypetys on ehkä tärkeää F-Securelle ja heidän markkinoinnilleen, mutta meidän asiakkaamme eivät pidä siitä.

Pahin hypettäjä on myös pahin kilpailija Genesin mukaan ylilyönnit tiedottamisessa eivät kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että F-Secure on nyt myös pahin kilpailija mobiililaitteiden tietoturvatuotteiden markkinoilla.

- F-Secure aloitti vahvan panostamisen mobiilipuolella jo 90-luvun lopulla. Silloin he tosin sanoivat, että Palm-kämmenlaitteet ovat vaarassa. Loppujen lopuksi Palmeille ei mitään uhkia ilmaantunutkaan.

Hän ei usko, että matkapuhelinvirukset pääsevät valloilleen lähivuosina.

- Tietysti joku suuttunut Nokian tai Sony Ericssonin työntekijä voi tehdä takaovea käyttävän viruksen, ja ennustus osoittautuukin vääräksi, lausahtaa Genes.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    4. 4

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    5. 5

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    6. 6

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    7. 7

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    8. 8

      Euroja on enemmän kuin ikinä – jos summa olisi Suomella, valtion rahoitus olisi turvattu vuosisadoiksi

    9. 9

      Katso miten muut arvostavat työtäsi

    10. 10

      Poimi parhaat vinkit rikastumiseen – näin ammattilaiset sijoittavat omat rahansa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    7. 7

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    8. 8

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    9. 9

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    10. 10

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    5. 5

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    6. 6

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    7. 7

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    8. 8

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    9. 9

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    10. 10

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    11. Näytä lisää