Saksassa paperia syntyy tehokkaammin kuin Suomessa

Metsäteollisuuden korkeimmat johtajat vaativat joustojen lisäämistä Suomen paperiteollisuudessa.

Johtaja Pekka Laaksonen Stora Ensosta, toimitusjohtaja Jussi Pesonen UPM-Kymmenestä, toimitusjohtaja Kari Jordan Metsäliitto Osuuskunnasta ja toimitusjohtaja Carl G Björnberg Myllykoskesta perustelivat näkemystään Metsäteollisuuden järjestämässä tiedotustilaisuudessa tänään tiistaina.

Vertailumaana johtajat pitävät Saksaa, jossa yhteistyö johdon ja työntekijöiden välillä on johtanut roimasti Suomea parempaan tuottavuuteen.

Hätkähdyttävimpiä lukuja esitteli perheyhtiö Myllykosken omistaja-toimitusjohtaja Carl G. Björnberg, joka vertaili konsernin suomalaisen tehtaan ja saksalaisen Lang Papier -paperitehtaan lukuja.

- Tämä on järkyttävää tietoa, mutta kylmää faktaa. Sydäntä viiltää, että kukaan muu kuin metsäteollisuuden johto ei heiluta Suomen lippua. Minä vetoan Suomen paperiteollisuuden puolesta, sanoo Björnberg.

Myllykoskella on sekä Saksan Langin tehtaalla että Suomen tehtaalla toiminnassa kolme paperikonetta, mutta siihen samankaltaisuudet loppuvatkin.

Myllykoskessa kerätyt luvut kertovat, että vuonna 2004 Saksassa päästiin samaan myyntituotantoon huomattavasti alemmilla kustannuksilla kuin Suomessa. Tehtaan tuottavuus työntekijää kohden oli Saksassa lähes kaksinkertainen Suomeen verrattuna.

Sairauspoissaoloja suomalaisille työntekijöille kertyi viime vuonna lähes kolme kertaa enemmän kuin saksalaisille. Siivojia tarvittiin Myllykosken Suomen tehtaalla 38, kun taas Saksassa pärjättiin kolmella siivoojalla. Kesälomittajia Suomessa tarvittiin yli 150, kun Saksassa riitti kaksi kesälomittajaa.

- Saksassa miehistö siivoaa itse työalueensa. Meillä paperinvalmistajat ovat sellaisia herroja, että he eivät siivoa, Björnberg tuskailee.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    7. 7

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    8. 8

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    9. 9

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    10. 10

      Stockmann päästää asiakkaat katolle – vanhasta tupakkapaikasta tehdään hulppea terassi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    4. 4

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    7. 7

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    8. 8

      Euroja on enemmän kuin ikinä – jos summa olisi Suomella, valtion rahoitus olisi turvattu vuosisadoiksi

    9. 9

      Stockmann päästää asiakkaat katolle – vanhasta tupakkapaikasta tehdään hulppea terassi

    10. 10

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    7. 7

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    8. 8

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää