Elisa hävisi Comptel-sotkussa kymmenen miljoonaa euroa

Teleoperaattori Elisan maanantaina julkistama Comptel-osakkeiden myynti kääntyi farssiksi, kun yhtiö joutui iltapäivällä tarjoamaan kaupan purkua tai hinnanalennusta. Kaupat syntyivät, mutta Elisa kärsi sekoilussa 10 miljoonaa euroa.

Comptel antoi eilen tulosvaroituksen. Yhtiö arvioi liikevaihtonsa jäävän viime vuoden tasolle. Myös kannattavuus jää alle 20 prosentin liikevoittotavoitteen.

Tulosvaroitus tuli vain vuorokausi sen jälkeen, kun Elisa teki maanantaina 50 miljoonan euron myyntivoiton myydessään lähes 41 miljoonaa Comptelin osakettaan.

- Tämä on todella ihmeellinen sattuma, sanoo Elisan toimitusjohtaja Veli-Matti Mattila.

Comptelin tulosvaroitus laukaisi markkinoilla heti epäilyksen sisäpiirintiedon väärinkäytöstä. Elisan johtoryhmään kuuluva Tapio Karjalainen on Comptelin hallituksen puheenjohtaja. Hänen lisäkseen molempien yhtiöiden sisäpiiriin kuuluu päävastuullisena tilintarkastajana Pekka Pajamo.

Comptelin tulosvaroituksen jälkeen yhtiön osakekurssi tippui selvästi.

Pelastaakseen maineensa Elisa ilmoitti eilen tarjoavansa ostajille mahdollisuuden purkaa kauppa tai pitää hankkimansa osakkeet alennetulla hinnalla, joka on 1,59 euroa osakkeelta. Maanantaina Elisa sai Comptelin osakkeista 1,89 euroa kappaleelta.

Eilen illalla Elisa ilmoitti myyneensä 40,9 miljoonaa osaketta 1,59 euron hintaan. Elisan tiedotteen mukaan maanantaina tehdyistä kaupoista peruuntui 11,8 miljoonaa osaketta. Kyseiset osakkeet allokoitiin uudelleen.

Pienet piirit Mattilan mukaan Elisa tarkisti perjantaina Comptelin hallitukselta, että yhtiö on varmasti noudattanut tiedonantovelvollisuuttaan.

- Perjantaina iltapäivällä saimme kuittauksen Comptelilta, että tiedonantovelvollisuudesta on huolehdittu. Tämän tiedon pohjalta olemme sitten toimineet.

Comptelin osakkeita osti Elisalta eniten henki- ja eläkevakuutusyhtiö Henki-Sampo, jonka hallituksen jäsen, Sampo Pankin toimitusjohtaja Mika Ihamuotila kuuluu Elisan hallitukseen. Elisan toimitusjohtaja Mattila on Henki-Sammon hallintoneuvoston jäsen. Välittäjänä kaupassa toimi Sampo-konserniin kuuluva Mandatum-pankki.

- Hyvän corporate governancen mukaan olemme jäävänneet puolin ja toisin tähän asiaan osallistumisen. Myyntipäätös tehtiin Elisan hallituksessa. Ihamuotila oli jäävännyt itsensä päätöksenteosta, Mattila sanoo.

Rata on kiinnostunut Rahoitustarkastuksen toimistopäällikön Jarmo Parkkosen mukaan sisäpiirintiedon väärinkäyttöä epäiltäessä selvitetään myyntipäätökseen vaikuttaneita tekijöitä.

- Sisäpiirintiedon väärinkäyttö riippuu siitä, onko kaupankävijällä ollut sellaista olennaista tietoa, jota ei ole julkistettu, sanoo Parkkonen.

Hän myöntää, että Elisan maanantaina tekemät kaupat ovat herättäneet markkinoilla kysymyksiä. Parkkonen ei suostu suoraan kommentoimaan Elisan tapausta.

- Ei ole harvinaista, että yhtiöissä on ristikkäistä tietoa. Pääasia on, että tieto ei leviä. Kyllä tämä on erittäin mielenkiintoinen tapaus, Parkkonen sanoo.

Rahoitustarkastuksen on nyt selvitettävä, oliko Elisan ja Comptelin sisäpiiriin kuuluvilla osuutta myyntipäätöksen tekemiseen.

- Jos on näyttöä siitä, että yrityksen johtoryhmän tai hallituksen jäsenellä on ollut tietoa myytävän yhtiön tilasta, pitää meidän tutkia, onko hän kertonut siitä myyntipäätöksen valmisteluvaiheessa, Parkkonen kertoo.

Comptelin viestintäjohtaja Pellervo Hämäläinen kertoo, että tiedot toukokuun myynnistä vahvistuivat maanantaina. Yhtiön hallitus käsitteli niitä saman päivän iltana.

Touko- ja kesäkuu ovat perinteisesti olleet Comptelin myynnin kannalta tärkeitä kuukausia.

- Meillä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin julkistaa tulosvaroitus välittömästä tiistaina aamulla, Hämäläinen sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    2. 2

      Burger Kingin menestys Suomessa yllätti – tulossa 10–15 uutta ravintolaa tänä vuonna

    3. 3

      Rakennusliitto pillastui suunnitelmasta "tuoda rakentajia Afrikasta ja Kiinasta"

    4. 4

      Muut eivät huoli nurin mennyttä eläkekassaa – lasku lankeamassa kaikille palkansaajille

    5. 5

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    6. 6

      Edellistä luottamushuippua seurasi talouden sukellus – ekonomisti löysi syyllisen

    7. 7

      Entinen VVO kertoo, miksi sen uusi nimi tarkoittaa koiraslohta

    8. 8

      Osa Uudenkaupungin autotehtaan työntekijöistä on vuokratyöläisiä

    9. 9

      Oxfam: Eurooppalaispankeilla miljardien voitot veroparatiiseissa

    10. 10

      Käyrä hyppäsi kattoon – näillä luvuilla Suomi kasvaisi hurjaa vauhtia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    2. 2

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    3. 3

      Muut eivät huoli nurin mennyttä eläkekassaa – lasku lankeamassa kaikille palkansaajille

    4. 4

      Siperia opettaa: tiedetäänkö Venäjällä öljystä jotain, mitä muualla ei?

    5. 5

      Trumpin dollarille tuoma arvo katosi – ”Vaikutukset vasta alkaneet”

    6. 6

      Entinen VVO kertoo, miksi sen uusi nimi tarkoittaa koiraslohta

    7. 7

      Käyrä hyppäsi kattoon – näillä luvuilla Suomi kasvaisi hurjaa vauhtia

    8. 8

      Suuryhtiöiltä käräjöidään 12 miljoonaa: ”Kyyneleet silmissä on kerrottu, kun pappa hoiti metsää”

    9. 9

      Luottamus talouteen nousi kaikkien aikojen ennätykseen

    10. 10

      Maailman suurin keinotekoinen aurinko on komea näky: ”Jos menisit samaan huoneeseen, palaisit heti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    2. 2

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    3. 3

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    4. 4

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    5. 5

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    6. 6

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    7. 7

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    8. 8

      ”Omat rahat menneet ja ehkä vieraatkin” – toimi näin, jos epäilet katalaa +44 -huijausta

    9. 9

      Mitä 250 000 eurolla saa Helsingissä, Tallinnassa ja Tukholmassa? HS: Asunnot hyvin eritasoisia

    10. 10

      Autotehdas palkkaa yli tuhat – näin paljon he saavat palkkaa

    11. Näytä lisää