Elisan kauppaama Comptel antoi tulosvaroituksen

Julkaistu:

Elisan eilen kauppaama Comptel on antanut tulosvaroituksen. Mediaattoriohjelmistoja tekevä yhtiö ennakoi, että koko vuoden liikevaihto asettuu viime vuoden tasolle ja kannattavuus jää hieman alle yrityksen 20 prosentin liikevoittotavoitetasosta.
Comptelin mukaan mediointi- ja provisiointimarkkinat ovat aktiiviset ja yhtiön prospektikanta on edelleen hyvä. Hankkeet eivät ole kuitenkaan johtaneet toimitussopimuksiin yrityksen odottamalla tavalla. Lisäksi hintakilpailu on kiristynyt.

Yhtiö toteaa, että nykyinen prospektikanta mahdollistaa kuitenkin hyvän tilausvirran kehityksen vuoden lopulla.

Comptel arvioi vielä tammi-maaliskuun tulosjulkistuksen yhteydessä, että sillä on edellytyksiä koko vuoden liikevaihdon kasvulle viime vuoteen verrattuna. Silloin yhtiö arvioi loppuvuoden kannattavuuden nousevan tavoitteen mukaiselle 20 prosentin liikevoittotasolle.

Elisa myi eilen Comptelista 38 prosentin siivun. Yhtiö kirjasi osakkeista noin 50 miljoonan euron myyntivoiton. Sille jäi edelleen noin neljänneksen omistussiivu. Yhtiön toiseksi suurimmaksi omistajaksi nousi eilen Henki-Sampo.

Markkinoilla ihmeteltiin jo eilen Elisan ajoitusta osakemyynnille. Elisa ilmoitti myyntiin tulevasta siivusta maanantaina aamulla ja teki niistä kaupat iltapäivällä. Comptelin osakekurssi oli eilen kuuden prosentin pudotuksessa. Tulosvaroituksen jälkeen syöksy syveni 15 prosenttiin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    2. 2

      Tarjolla vakityö, palkka neuvoteltavissa – yhtä katsastajaa etsitty yli 4 kuukautta

    3. 3

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    4. 4

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    5. 5

      3 kk:n koulutus ja varma työpaikka? Teemun, 35, työtilanne on nyt parempi kuin koskaan: ”Poikkeuksellista aikaa”

    6. 6

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    7. 7

      Asutko keskimääräistä leveämmin? Katso kotikuntasi asuntojen keskikoko – alueelliset erot valtavia

    8. 8

      Suomen suurimman pankin johtoon nousee intohimoinen suunnistaja ja tuloksia vaativa ”villasukkamies”

    9. 9

      Kiinalaisturistit himoitsevat Suomesta meripihkaa – ”Ostavat joskus yli 10 000 eurolla”

    10. 10

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    11. Näytä lisää

      Kommentti: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja – näin syntyi myytti holtittomista palkankorotuksista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    7. 7

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    8. 8

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    9. 9

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    10. 10

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    11. Näytä lisää