Ympäristöteknologian liikevaihto jo yli 2 miljardia euroa

Ympäristöteknologian liikevaihto jatkaa kasvuaan. Alan liikevaihto Suomessa oli noin 2,1 mrd. euroa vuonna 2003, jossa on kasvua 1990-luvun lopun tilanteeseen noin 16 prosenttia. Kun mukaan otetaan myös suomalaisten yritysten toiminta ulkomailla, on suomalaisen ympäristöteknologian liikevaihto noin 3,4 mrd. euroa.

Ulkomaan toiminta mukaan lukien suomalainen ympäristöteknologian toimiala on samaa suuruusluokkaa kuin esimerkiksi raudan ja teräksen valmistus Suomessa. Ala työllistää Suomessa on noin 9 000 henkilöä.

Ulkomaan toiminnassa kasvu on ollut noin seitsemän prosenttia kuluneen viiden vuoden aikana. Merkittävin tuotevalikoima on ilman- ja ilmastonsuojelu, johon liittyvien tuotteiden osuus on jo lähes 40 prosenttia ympäristöteknologian liikevaihdosta. Vientiin tästä menee lähes 80 prosenttia.

Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen, kauppa- ja teollisuusministeriön ja ympäristöministeriön laatimasta tuoreesta tilastosta. Edellisen kerran vastaava tilasto julkaistiin vuonna 2000.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    2. 2

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    3. 3

      Jopa 15 000 euron erot eläkeläisten keskituloissa – näin eri ryhmät pärjäävät vertailussa

    4. 4

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    5. 5

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    6. 6

      Bonukset paisuivat – Alkon toimitusjohtaja tienasi viime vuonna liki 454 000 euroa

    7. 7

      Lindström setvii sotkua: Yksityiset yritykset eivät haastattele työttömiä

    8. 8

      Talvivaaran velkojien kärsivällisyys loppui: menot 400 000 euroa kuussa – ei tuloja

    9. 9

      Valiokunnan puheenjohtaja: Uber joutuu hakemaan taksiluvat kuten muutkin

    10. 10

      Kahden kastin eläkeläiset: Toisten tulot pomppasivat, toisille 750 euroa kuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    2. 2

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    3. 3

      Jopa 15 000 euron erot eläkeläisten keskituloissa – näin eri ryhmät pärjäävät vertailussa

    4. 4

      Talvivaaran velkojien kärsivällisyys loppui: menot 400 000 euroa kuussa – ei tuloja

    5. 5

      Lindström setvii sotkua: Yksityiset yritykset eivät haastattele työttömiä

    6. 6

      Professori vertaa Sipilän hallitusta Trumpiin: ”Tulee sutta ja sekundaa, haukkua ja parkua”

    7. 7

      Velkojat hakevat Talvivaaraa konkurssiin

    8. 8

      Onnibusin perustaja tarjoaa taksimatkaa jopa 2 eurolla – tällainen kyyti on luvassa

    9. 9

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    10. 10

      Yksi kuva kertoo, miten asuminen kallistuu – näillä eläkeläisillä jo 44 % tuloista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    2. 2

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    3. 3

      Kiinalainen verkkokauppa koukuttaa – Suvi, 28: ”Haluan, että minulle on koko ajan tulossa paketteja”

    4. 4

      ”Omat rahat menneet ja ehkä vieraatkin” – toimi näin, jos epäilet katalaa +44 -huijausta

    5. 5

      Wahlroos lahjoitti yli 60 miljoonan osakepotin perheenjäsenilleen – myi Sammon osakkeita yhden sentin hinnalla

    6. 6

      Uusi suomalainen nousi Forbesin miljardöörilistalle

    7. 7

      Bruce Oreck: Tätä Suomen suurinta ongelmaa Slush ja Supercell eivät ratkaise

    8. 8

      Autotehdas palkkaa yli tuhat – näin paljon he saavat palkkaa

    9. 9

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    10. 10

      Sote-uudistus: Jopa 60 000 suomalaista voi saada tuhansia euroja kuukaudessa omaan käyttöön

    11. Näytä lisää