Ericsson luopui osuudestaan Anotossa

Julkaistu:

Ericsson on myynyt 17,9 prosentin osuutensa ruotsalaisessa it-yhtiö Anotossa. Muun muassa bluetooth -teknologiaa kehittelevän Anoton osakkeet osti Ericssonilta Norden Technology AS -niminen yhtiö 239 miljoonalla kruunulla.
Norjalaisyhtiö maksaa Anotosta 11,30 kruunua osakkeelta, joten Ericsson saa kaupassa 239 miljoonaa Ruotsin kruunua.

Ericsson on ollut Anoton suuromistaja vuodesta 1996 lähtien.

Tuntemattomassa sijoitusyhtiö Norden Technology AS:ssä valtaa pitää norjalaismiljonääri Stein Revelsby. Muut omistajat ovat norjalaisia ja ulkomaisia institutionaalisia sijoittajia. Myös varakkaita norjalaisia yksityishenkilöitä kuuluu omistajajoukkoon.

Stein Revelsby on ollut Anoton vähemmistöosakas vuodesta 1996 lähtien.

Ericsson sanoo tiedotteessaan, ettei Anoton teknologia enää kuulu Ericssonin ydintoimintoihin mobiilin viestinnän alalla. Siksi Ericsson päätti luopua omistuksestaan.

Anoto on kehitellyt muun muassa elektronisen kynän, jolla kirjoitetaan elektroniselle paperille.

Pari vuotta sitten Anoto joutui turvautumaan 50 henkilön irtisanomisiin. Tuolloin yhtiön palkkalistoilla oli 180 työntekijää, ja yhtiö toimi Lundissa, Tukholmassa, Bostonissa, Tokiossa ja Hongkongissa.

Anotolla on ollut yhteistyötä muun muassa Tietoenatorin kanssa, joka on Anoton tekniikan ja ADK-kehitystyökalun avulla toimittanut lisäarvoa tarjoavia ratkaisuja asiakkailleen.


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    2. 2

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    3. 3

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    4. 4

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    5. 5

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    6. 6

      Antti Neimala Kilpailu- ja kuluttajaviraston johtoon

    7. 7

      Patria aloittaa yt-neuvottelut – vähentää jopa 130 työntekijää

    8. 8

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    9. 9

      Suomalainen suosii lyhyttä lainakorkoa – onko taustalla kollektiivinen trauma?

    10. 10

      Viking Line kohensi tulostaan – uusi katamaraani ei ole tuottanut odotetusti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    2. 2

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    3. 3

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    4. 4

      Lakan jättisato johti poikkeukselliseen pyyntöön: Ostakaa marjaa ja myykää mahdollisimman halvalla

    5. 5

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    6. 6

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    7. 7

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    8. 8

      Äänekosken suuri biotuotetehdas käynnistyi

    9. 9

      Suomalainen suosii lyhyttä lainakorkoa – onko taustalla kollektiivinen trauma?

    10. 10

      Patria aloittaa yt-neuvottelut – vähentää jopa 130 työntekijää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Näin pankkien johtajat ja talousasiantuntijat lyhentävät lainojaan – elävätkö niin kuin opettavat?

    4. 4

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    5. 5

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    6. 6

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    7. 7

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    8. 8

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    9. 9

      Autoilija hämmästyi: Liikennevakuutuksen täysbonus nosti vakuutuksen hintaa

    10. 10

      Veturimiesten lakko kärjistyy – kuljetusalan liitot uhkaavat tukitoimilla

    11. Näytä lisää