YTN pelkää TietoEnatorin pilkkomista

Julkaistu: , Päivitetty:



Ylempien toimihenkilöiden neuvottelujärjestö YTN epäilee, että TietoEnatoria ollaan pilkkomassa. Ammattijärjestön mukaan pelolle antavat perusteita TietoEnatorin viime viikkoina rekisteröimät uudet yhtiöt sekä suunnitelmat palkata halpamaihin tuhansia uusia työntekijöitä.

TietoEnator käy parhaillaan yt-neuvotteluja käyttöpalveluhenkilöstönsä kanssa ja uhkaa irtisanoa noin 100 työntekijää Suomessa.

- On syytä epäillä, että TietoEnator valmistelee yhtiön pilkkomista. Yhtiö on rekisteröinyt toukokuun alussa kymmenen uutta yhtiötä, joita voidaan käyttää järjestelyissä. Siksi pelkäämme, että yhtiö siirtää tulevaisuudessa toimintaansa yhä suuremmissa määrin ulkomaille, sanoo YTN:n varapuheenjohtaja Sture Fjäder.

Samoilla linjoilla on tietotekniikan palvelualoista vastaava asiamies Matti Koskinen. Hänen mukaansa TietoEnator on rekisteröinyt kaupparekisteriin uudet yritykset pelkästään juoksevalla numeroinnilla. Samaan aikaan on saatu tietoja, että väkeä ollaan jo nyt lisäämässä halvemman kustannustason maissa.

- Olemme vain laskeneet eri palasia yhteen. Yhtiön sisältähän emme saa virallisia tietoja, sanoo Koskinen

TietoEnator on työnantajapuolta edustavan Tietoalojen liiton suurin yritys. YTN:llä ei ole yhtiön yt-neuvotteluissa kuitenkaan edustusta, koska Tietoalojen liitto ei ole solminut sen kanssa työehtosopimusta. Erton kanssa sellainen on tehty. YTN:n edustaa tietotekniikan palvelualalla lähes 10 000 työntekijää.

Koskisen mukaan tilanne on vaikea, koska osa keskijohdosta ei saa nykyisellään riittävästi tietoa yhtiön todellisista suunnitelmista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Uusimmat talousuutiset
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    2. 2

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    3. 3

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    4. 4

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    5. 5

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    6. 6

      Miksi Suomen talous kasvaa? Koska sinä velkaannut

    7. 7

      Vauhti kiihtyy: suomalaiset kuluttavat enemmän kuin tienaavat – ”ei ole pidemmän päälle kestävää”

    8. 8

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    9. 9

      Jopa miljardin dollarin kaupat – George Clooney myi tequilansa

    10. 10

      Yle: Pekka Perä sai vakuutuskuoren avulla miljoonaluokan veroedun Talvivaara-osakkeistaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    2. 2

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    3. 3

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    4. 4

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    5. 5

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    6. 6

      Kesäbensan hinta putosi 7 vuoden pohjiin – listasimme halvimmat asemat

    7. 7

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    8. 8

      Vauhti kiihtyy: suomalaiset kuluttavat enemmän kuin tienaavat – ”ei ole pidemmän päälle kestävää”

    9. 9

      Yle: Pekka Perä sai vakuutuskuoren avulla miljoonaluokan veroedun Talvivaara-osakkeistaan

    10. 10

      Alko saa uuden toimitusjohtajan Snellman Groupista – palkka 28 500 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Hobby Hallista tehty paljon ilmoituksia kilpailu- ja kuluttajavirastolle – toimitusjohtaja myöntää ongelmat

    3. 3

      Matka Espanjaan avasi silmät: Harri, 28, kasvattaa omaisuuttaan arjen säästökikoilla ja etenee kohti unelmaa

    4. 4

      Taco Bell tulee Suomeen – palkkaa satoja työntekijöitä

    5. 5

      Kovatuloisimpaan kymmenykseen pääsee 4 968 euron tuloilla – onko se paljon vai vähän?

    6. 6

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    7. 7

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    8. 8

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    9. 9

      Ulosmarssi Meyerin telakalla Turussa – työntekijät väittävät, että ihmisiä on uhkailtu

    10. 10

      Delta Auton toimitusjohtaja eroaa – lähtee heti

    11. Näytä lisää