Joka toisessa kodissa on arvopapereita

Pörssiosakkeita, rahasto-osuuksia tai joukkovelkakirjoja omistaa 1,1 miljoonaa kotitaloutta eli lähes puolet kaikista kotitalouksista. Viime vuosina sijoitusrahastojen suosio on kasvanut suorien osakeomistusten sijaan, ilmenee Pörssisäätiön teettämästä tutkimuksesta.

Suomalaisten osakesalkuista löytyy useimmin Elisan, Nordean, Nokian ja TeliaSoneran osakkeita. Keskimäärin osakesalkkuun on kertynyt neljän yhtiön osakkeita.

Vajaa viidennes osakesalkun omistavista kotitalouksista pitää hallussaan ulkomaisia osakkeita, jotka yleensä ovat ruotsalaista Nordeaa ja TeliaSoneraa. Kyselyyn vastaajista suurin osa piti kuitenkin näitä yhtiöitä suomalaisina.

Tyypillisesti osakkeet hankitaan pitkäaikaisiksi sijoituksiksi, sillä vain kaksi prosenttia vastaajista ilmoitti käyvänsä aktiivista päiväkauppaa.

Osakeomistusten markkina-arvo eli osakkeiden yhteenlaskettu hinta vaihteli 2 000 eurosta 10 000 euroon.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Toiselle loppusiivoukseksi riittää, että imuroi huoneen keskeltä”

    3. 3

      Puhelimet pois turisteilta – tässäkö Suomen uusi matkailuvaltti?

    4. 4

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    5. 5

      Näkökulma: Ranska pelaa kovien panosten talousrulettia

    6. 6

      Valuutta­markkinoilla jeni ja rupla vahvistuvat – odotukset talouskasvusta viriävät

    7. 7

      Finnairin maksamista korvauksista nousi kiista – näin yhtiö vastaa

    8. 8

      Supertähti päätti elää viikon ruokakupongeilla

    9. 9

      Työttömyys laskussa: EU:n alueella 22 miljoonaa vailla työtä

    10. 10

      Timo Metsola lopetti puhelimeen vastaamisen 12 vuotta sitten ja oppi jotain tärkeää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    2. 2

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    3. 3

      ”Toiselle loppusiivoukseksi riittää, että imuroi huoneen keskeltä”

    4. 4

      Näkökulma: Ranska pelaa kovien panosten talousrulettia

    5. 5

      Nordean palvelut nurin pitkälle iltaan – käteistä ei nouse eikä verkkopankkiin pääse

    6. 6

      Puhelimet pois turisteilta – tässäkö Suomen uusi matkailuvaltti?

    7. 7

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    8. 8

      Valuutta­markkinoilla jeni ja rupla vahvistuvat – odotukset talouskasvusta viriävät

    9. 9

      Nordean pankkipalveluiden katko ohi – kortit ja verkkopankki jälleen käytössä

    10. 10

      Ikea-johtaja: Lihapullat ovat parhaita sohvamyyjiämme

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pankkia vaihtamalla voi säästää yli tuhat euroa vuodessa

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    5. 5

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää