Nokia ostaa vilkkaasti omia osakkeitaan

Julkaistu:

Nokia on polttanut parissa viikossa jo lähes puoli miljardia euroa omien osakkeiden ostoihin. Ostot ovat voineet antaa pientä tukea kurssinousulle. Analyytikkojen mukaan yhtiö toteuttaa näin voitonjakopolitiikkaansa.
Nokia on aloittanut uuden massiivisen omien osakkeiden osto-ohjelmansa toteuttamisen ja käyttänyt reilussa kahdessa viikossa jo 425 miljoonaa euroa omien osakkeidensa takaisinostoihin.

Se on ostanut omia osakkeitaan pörssistä joka päivä viimeisen kahden ja puolen viikon aikana. Viimeksi yhtiö osti omia osakkeitaan maanantaina.

- Sama ostotahti voi jatkua päivittäisenä juhannukseen asti eli tavallista pidemmän ajan ennen kuin ostot taukoavat seuraavan tulosjulkistuksen lähestyessä, arvioi pankkiiriliike Mandatumin analyytikko Erkki Vesola.

Sen jälkeen ostot jatkunevat taas heinäkuussa.

Lupaus pitää vireänä

Ostaminen voi jatkua tavallista pidempään siksi, että Nokian on pidettävä yllä ahkeraa ostotahtia, jos se aikoo pysyä ilmoittamassaan aikeessa ostaa omia osakkeitaan uuden lain sallimat täydet kymmenen prosenttia viiden prosentin osuuden sijaan.

Vaikka Nokia onkin jo käyttänyt osakeostoihin satoja miljoonia euroja uuden ostovaltuutuksen aikana, niin summa on vasta kahdeksan prosenttia siitä viidestä miljardista eurosta, minkä yhtiö on varannut tänä vuonna omien osakkeiden hankintoihin.

Käytännössä Nokia tuleekin todennäköisesti ostamaan omia osakkeitaan koko vuoden ajan lähes päivittäin tulos- tai tuotejulkistuksiin liittyviä kausia lukuunottamatta.

Ostot jopa kymmenesosa päivävaihdosta

Nokian tekemien ostojen osuus on ollut viime viikkoina noin 3-10 prosenttia osakkeen päivittäisestä vaihdosta.

Se on vähemmän kuin esimerkiksi viime kesänä, jolloin Nokia tulospettymyksen aiheuttaman kurssipudotuksen jälkeen osti osakkeitaan niin reippaasti, että ostot nousivat jatkuvasti yli kymmeneen prosenttiin vaihdosta.

Analyytikot eivät halua arvioida, miten suuret ostot vaikuttavat kurssiin ja korostavat, että ostoilla ei ole tarkoitus pönkittää kurssia.

Pörssin sääntöjen mukaan yhtiö saa ostaa omia osakkeita pörssipäivän aikana enintään puolet siitä määrästä, mikä on ollut osakkeen keskimääräinen päivävaihto edellisen neljän viikon aikana.

"Ostoista turha etsiä viestiä"

Nokian osakeostojen ajoituksesta ei analyytikoiden mukaan kannata nyt tehdä mitään tulkintoja, sillä heidän mukaansa on sijoittajan kannalta eettisintä, että ostot on aloitettu mahdollisimman pian heti kun se on tulosjulkistuksen jälkeen mahdollista. Niin Nokia on nyt tehnyt.

Pankkiiriliike Opstockin analyytikko Hannu Rauhalan mukaan ostoilla ei mukaan myöskään pyritä enää viestimään osakkeen olevan aliarvostettu, vaikka se sitä hänen mukaansa onkin kilpailijoihin verrattuna. Enemmänkin on hänen mukaansa kyse vain siitä, että yhtiö toteuttaa ostoilla voitonjakopolitiikkaansa.

- Nokian omien osakkeiden ostot ovat järkeviä, koska suurelle kassalle ei ole nyt näkyvissä muitakaan käyttökohteita, toteaa puolestaan Vesola.


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    4. 4

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    5. 5

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    6. 6

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    9. 9

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    10. 10

      Tuoreet vaalikyselyt nakertavat puntaa – ”Saatamme olla ongelma­vyöhykkeellä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    4. 4

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    5. 5

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    6. 6

      Valinnanvapaus ei tuonut ryntäystä yksityislääkäriin – osa valitsi yksityisen vahingossa

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    9. 9

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    10. 10

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    6. 6

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    9. 9

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää