Suomalaisten makkaranhimo ei helpota

Suomalaisten makkaranhimo on takavuosien tasolla. Finfoodin tilastojen mukaan jokainen suomalainen söi viime vuonna erilaisia lihajalosteita 27 kiloa. Niistä hieman yli puolet oli ruokamakkaroita, lenkkejä, nakkeja ja grillimakkaroita.

Suuntaus yhä lihaisempiin, maustetumpiin ja vähärasvaisempiin makkaroihin on kutenkin jatkunut.

- Esimerkiksi grillimakkaroista jo yli puolet on lihaisia A-luokan makkaroita ja näistä vastaavasti puolet mausteisia, kertoo Atrian tuoteryhmäpäällikkö Jorma Turunen.

Täyslihaleikkeitä, erilaisia kinkkuja, broileri- ja kalkkunaleikkeitä edellisvuosien tapaan 6,5 kiloa henkeä kohden. Sen sijaan perinteisiä leikkelemakkaroita kului hiukan entistä vähemmän.

Makkaroiden ja muiden lihavalmisteiden tuonti oli viime vuonna 3,6 miljoonaa kiloa, mikä on vain 2,5 prosenttia koko kulutuksesta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    2. 2

      Suurille konepajoille sataa nyt kauppoja – yhtiöillä jo miljardien eurojen tilauskanta

    3. 3

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    4. 4

      Tässä on maailman eniten myyty urheiluauto – myös Suomessa

    5. 5

      Ekonomisti: Asumistuen muutos ”iskee ehkä lujimmin työssäkäyviin”

    6. 6

      Suomalainen peli voitti arvostetun palkinnon – Pokémon Gokin jäi taakse

    7. 7

      Valkoinen talo esitteli verouudistusta – yksityiskohdat vielä auki

    8. 8

      Rein-joen varsi pursuaa historiaa, romantiikkaa, turismia ja taloutta

    9. 9

      12 viikon koulutus it-alalle ja takuu töistä – ennennäkemätön hakijoiden tunku

    10. 10

      Wärtsilän tulos heikkeni yllättäen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    2. 2

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    3. 3

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    4. 4

      12 viikon koulutus it-alalle ja takuu töistä – ennennäkemätön hakijoiden tunku

    5. 5

      Suurille konepajoille sataa nyt kauppoja – yhtiöillä jo miljardien eurojen tilauskanta

    6. 6

      Näin päivähoitomaksut muuttuvat – hallituksen päätös alentaa monien perheiden maksuja

    7. 7

      Tässä on maailman eniten myyty urheiluauto – myös Suomessa

    8. 8

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    9. 9

      Uudenkaupungin autotehtaalle hurja hakijaryntäys

    10. 10

      Ekonomisti: Asumistuen muutos ”iskee ehkä lujimmin työssäkäyviin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    3. 3

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    4. 4

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    7. 7

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    8. 8

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää