Finnairin lentäjäsopu lykkääntyy

Julkaistu: , Päivitetty:

Lopullinen varmuus lentoyhtiö Finnairin työkiistan peruuntumisesta lykkääntyy. Suomen liikennelentäjäliitto ja työnantajia edustava Palvelualojen toimialaliitto antavat uuden aikataulun mukaan 25. toukokuuta lopulliset vastauksensa valtakunnansovittelija Juhani Saloniuksen taannoin jättämään sovintoesitykseen.

Alun perin osapuolten piti antaa kirjalliset vastauksensa perjantaina. Lentäjät pyysivät lisäaikaa sovintoesityksen järjestökäsittelyä varten. Uudessa aikataulussa osapuolet käyvät kertomassa vastauksensa suullisesti.

Finnairin lentäjien uusista työehdoista saatiin alustava sopu vappuviikolla. Samalla peruuntui reittiliikennettä uhannut ylityökielto.

Viivästyksen aiheuttivat Finnairin virolaista tytäryhtiötä Aeroa ja sen työehtoja koskevat ratkaisut ja niiden suhde itse lentäjien pääsopimukseen.

Lentäjien jäsenistö puolsi jo alustavasti sovintoesitystä, mutta edellytti samalla, että Aeron asia on ensin ratkaistava. Osapuolet pääsivät siitä alustavaan sopuun perjantain vastaisena yönä, ja nyt koko paketti lähetetään uudestaan liikennelentäjäliiton jäsenistön käsittelyyn.

Sovintoesitys toisi lentäjille huhtikuun loppuun 2008 jatkuvan työehtosopimuksen. Sopimuksen piirissä on noin 650 lentäjää.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    2. 2

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    3. 3

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    4. 4

      Joka kuukausi 500 euroa säästöön – asiantuntija vinkkaa, miten tässä voi onnistua

    5. 5

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    6. 6

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    7. 7

      Suomalainen suosii lyhyttä lainakorkoa – onko taustalla kollektiivinen trauma?

    8. 8

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    9. 9

      If epäilee, että OP myy vakuutuksia alehintaan

    10. 10

      Hesburger: Tämä on suosiomme salaisuus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    2. 2

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    3. 3

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    4. 4

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    5. 5

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    6. 6

      Joka kuukausi 500 euroa säästöön – asiantuntija vinkkaa, miten tässä voi onnistua

    7. 7

      Suomalainen suosii lyhyttä lainakorkoa – onko taustalla kollektiivinen trauma?

    8. 8

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    9. 9

      Patria aloittaa yt-neuvottelut – vähentää jopa 130 työntekijää

    10. 10

      Äänekosken suuri biotuotetehdas käynnistyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Näin pankkien johtajat ja talousasiantuntijat lyhentävät lainojaan – elävätkö niin kuin opettavat?

    4. 4

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    5. 5

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    6. 6

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    7. 7

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    8. 8

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    9. 9

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    10. 10

      Veturimiesten lakko kärjistyy – kuljetusalan liitot uhkaavat tukitoimilla

    11. Näytä lisää