IMD: Alhainen verotus ei ole kilpailukyvyn avain

Julkaistu:

Sveitsiläinen liikkeenjohdon koulutuslaitos IMD painottaa kilpailukykyraportissa, että alhaisemmat verot eivät tuo välttämättä kovempaa kilpailukykyä. Sveitsiläinen yritysjohdon koulutuslaitos IMD arvioi Suomen kilpailukyvyn maailman kuudenneksi parhaaksi
- Sen todistaa jo sekin, että Suomen ja muiden Pohjoismaiden kilpailukyky sekä niiden talouskasvu on hyvä, vaikka niiden veroprosenttikin on korkea eli yli 40 prosenttia bruttokansantuotteesta.

Esimerkiksi Japanin ja Sveitsin taloudet ovat sen sijaan kituneet jo vuosikymmenen, vaikka niiden verotusprosentti on alhainen, noin 30 prosenttia.

Yritysverot vaikuttavat suoremmin kilpailukykyyn kuin henkilöverot tai sosiaalikulut. Pohjois-Euroopassa verotetaan raskaasti henkilöitä ja kulutusta, mutta vähemmän yrityksiä.

IMD ynnää, että verotustapa ja -määrä voi estää tai rohkaista kilpailukykyä, muttei luoda sitä.

Teknologia luo kilpailukykyä

- Kilpailukyvyn todelliset moottorit ovat tiede, teknologia, yrittäjyys, finanssit, logistiikka ja koulutus. Verotus vaikuttaa yritysten sijoituspäätöksiin ulkomaille. Siksi veron todellinen vaikutus näkyy työn luomisessa tai tuhoamisessa.

- Verojärjestelmän yksinkertaistaminen on kilpailukyvyn kannalta yhtä tärkeää kuin veron taso, päättelee tutkimuksen johtaja, IMD:n professori Stéphane Garelli Taloussanomissa.

IMD:n mukaan railo kasvaa yhä selvemmin hyvin vetävän maailmantalouden ja perässä laahaavan alueellisen talouden välille etenkin Euroopassa.

Hintakilpailukyvyssä oleellisinta on työn hinta. Kokonaistuntipalkka on Suomessa 40 kertaa suurempi kuin Kiinassa eli lähes 30 dollaria verrattuna Kiinan 0,75 dollariin. Vironkin 3,20 dollariin verrattuna suomalaisen tuntipalkka on yli yhdeksänkertainen.


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    2. 2

      S-ryhmä aikoo lisätä käteisautomaattien määrää – Nosto tuli halvemmaksi kuin Otto

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    5. 5

      S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

    6. 6

      70-luvulla tehtiin kurjimmat talot – milloin parhaat?

    7. 7

      Tanskan kruunu poikkeuksellisen vahva euroon verrattuna – keskuspankki voi ryhtyä toimiin

    8. 8

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    9. 9

      Laskelmat: Näin palkkojen jäätyminen nostaisi eläkemaksujasi

    10. 10

      Joka kuukausi 500 euroa säästöön – asiantuntija vinkkaa, miten tässä voi onnistua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    2. 2

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    3. 3

      S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

    4. 4

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    5. 5

      Kuva näyttää käänteen: Syrjäyttävätkö kuusikymppiset nuoria työpaikoilta?

    6. 6

      S-ryhmä aikoo lisätä käteisautomaattien määrää – Nosto tuli halvemmaksi kuin Otto

    7. 7

      Joka kuukausi 500 euroa säästöön – asiantuntija vinkkaa, miten tässä voi onnistua

    8. 8

      Laskelmat: Näin palkkojen jäätyminen nostaisi eläkemaksujasi

    9. 9

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    10. 10

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    5. 5

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    6. 6

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    7. 7

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    8. 8

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    9. 9

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    10. 10

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    11. Näytä lisää