Capman kohensi tulostaan ja liikevaihtoaan

Pääomasijoitusyhtiö Capmanin tulos parani alkuvuonna ja liikevaihto kasvoi. Tulos ennen veroja oli 1,6 miljoonaa euroa, kun viime vuoden vastaavalla ajanjaksolla voittoa kertyi 1,0 miljoonaa euroa. Liikevaihto kasvoi tammi-maaliskuussa 5,5 miljoonaan euroon 5,3 miljoonasta eurosta.
Liikevoitto oli tarkastelujaksolla 1,0 miljoonaa euroa, kun viime vuoden tammi-maaliskuussa voitto oli 0,7 miljoonaa euroa. Osakekohtainen tulos parani 0,017 euroon.

Huhtikuun lopussa julkistetun Finndomo-irtautumisen myötä alkuvuoden irtautumistuotot nousivat noin viiteen miljoonaan euroon.

- Vuoden 2005 tulos riippuu pääosin siitä, tehdäänkö irtautumisia niistä kohdeyrityksistä, joissa voitonjakovaiheessa olevat rahastot ovat omistajina, ja siirtyykö uusia rahastoja voitonjaon piiriin, Capman toteaa.

- Suoria kohdeyrityssijoituksia tekevillä rahastoilla on useita irtautumisneuvotteluja vireillä, yhtiö lisää.

Capmanin pääliiketoiminta on pääomarahastojen hallinnointi. Yhtiön hallinnoimien, suoria kohdeyrityssijoituksia tekevien rahastojen pääomat olivat katsauskauden lopussa yhteensä 1,38 miljardia euroa, kun vuotta aiemmin vastavana luku oli 1,15 miljardia euroa.

Pääomien määrä nousi viime vuoden heinäkuussa perustetun Mezzanine IV -rahaston varainhankinnan seurauksena.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    2. 2

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    3. 3

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    4. 4

      ”Toiselle loppusiivoukseksi riittää, että imuroi huoneen keskeltä”

    5. 5

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    6. 6

      Puhelimet pois turisteilta – tässäkö Suomen uusi matkailuvaltti?

    7. 7

      Näin selviät kun rahat loppuvat

    8. 8

      Valuutta­markkinoilla jeni ja rupla vahvistuvat – odotukset talouskasvusta viriävät

    9. 9

      Nordean palvelut nurin pitkälle iltaan – käteistä ei nouse eikä verkkopankkiin pääse

    10. 10

      Näkökulma: Ranska pelaa kovien panosten talousrulettia

    11. Näytä lisää

      Nordean pankkipalveluiden katko ohi – kortit ja verkkopankki jälleen käytössä

    10. 10

      Valuutta­markkinoilla jeni ja rupla vahvistuvat – odotukset talouskasvusta viriävät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pankkia vaihtamalla voi säästää yli tuhat euroa vuodessa

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    5. 5

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää