Viron palkkataso houkuttaa yhä tekstiiliyrityksiä

Julkaistu: , Päivitetty:

Suomalaiset tekstiili- ja vaateyritykset lähtivät Viroon halvan työvoiman perään 90-luvun lamavuosina. Ne uskovat yhä Viron kilpailukykyyn, vaikka virolaisten palkat ovat nousseet ripeästi viime vuosina.

- Palkkataso säilyy erittäin kilpailukykyisenä todennäköisesti noin 15 vuotta, sanoo Hämeen Langan toimitusjohtaja Jyrki Souros.

Hän uskoo, että Virolla on erittäin hyvä asema erityisesti korkealaatuisten tuotteiden tekijänä.

Baltian maat ovat ainoita EU-maita, joissa vaate- ja tekstiiliteollisuus on kasvanut vuodesta 2000. Muualla Euroopassa ala on ahdingossa.

Tuotannon siirtotrendi on kuitenkin hivuttautumassa myös Viroon. Viron työvoimakustannukset ovat Suomeen verrattuna vain kuudesosa, mutta ero halpamaihin on jo tuntuva. Viime vuonna keskipalkka oli 462 euroa, mutta Tallinnassa se hipoo jo 600 euroa.

Esimerkiksi 3 500 henkeä Narvassa työllistävä Kreenholmin tekstiilitehdas harkitsee jo tuotantonsa siirtämistä rajan yli Venäjälle. Suomalaiset yrittäjät ovat varsin yksimielisiä siitä, että idän massatuotannon kanssa on turha kilpailla enää Virosta käsin.

Suuret volyymit ovat jo historiaa. Laatu, asiakassuhteen vaaliminen, joustavuus, logistiikka ja lyhyet toimitusajat ovat valtit, joilla vastataan idän halpatuontiin. Myös tuottavuudessa on kehitysvaraa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    2. 2

      Nokian osake kallistui ennen torstain tulosjulkistusta

    3. 3

      Kova autopäätös tulossa tänään – Britannia kieltämässä uudet bensiini- ja dieselautot

    4. 4

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    5. 5

      Britannia teki historiallisen päätöksen: kieltää uudet bensiini- ja dieselautot

    6. 6

      Matkailijat rynnivät Suomeen –”Ihmiset arvostavat luontoa ja elämyksiä”

    7. 7

      Jos haluat matkustaa varman päälle: ”Älä jättäydy yhden kortin varaan”

    8. 8

      Huijari esittäytyy poliisiksi ja pyytää pankkitunnuksia – 5 karua tapaa, joilla vanhuksia huijataan

    9. 9

      Fed piti USA:n ohjauskoron ennallaan – taseen supistaminen alkaa ”melko pian”

    10. 10

      Näille vuokranantajille maksettiin eniten asumistukea – katso lista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    2. 2

      Kova autopäätös tulossa tänään – Britannia kieltämässä uudet bensiini- ja dieselautot

    3. 3

      Britannia teki historiallisen päätöksen: kieltää uudet bensiini- ja dieselautot

    4. 4

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    5. 5

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    6. 6

      Huijari esittäytyy poliisiksi ja pyytää pankkitunnuksia – 5 karua tapaa, joilla vanhuksia huijataan

    7. 7

      Pankki jättää huomioimatta kolmanneksen yli 60-vuotiaiden lainanhakijoiden tuloista – perustelee direktiivillä

    8. 8

      Eikö Posti tiedä, kuinka paljon se säästää kirjeiden jakelua karsimalla?

    9. 9

      Jopa 400 000 asiakasta pankin tietoturvaloukkauksen kohteena

    10. 10

      Nokian osake kallistui ennen torstain tulosjulkistusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    4. 4

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. 6

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    7. 7

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    8. 8

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    9. 9

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    10. 10

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    11. Näytä lisää