Saneerausrumba jatkuu nousukaudesta huolimatta



Tulosnotkahduksista kärsivien pörssiyhtiöiden saneerausuutiset ovat saaneet yt-listan jälleen synkistymään, vaikka suhdanteet ovat olleet kirkastumassa. Alkuvuoden aikana pörssiyhtiöt ovat kertoneet yhteensä yli 2 000 hengen vähennystarpeesta.

Tuorein käänne tapahtui tänään, kun teleoperaattori Elisa sanoi aloittavansa uuden säästökuurin. Elisa ei kuitenkaan paljastanut, paljonko työntekijöitä on nyt lähtövuorossa. Vuosi sitten yhtiö päätti vähentää 900 henkeä.

Elisan uusi kuuri ajoittuu vuosille 2006 - 2007 ja pitää sisällään väenvähennysten lisäksi kiinteistöjen myyntejä ja toimintojen ulkoistuksia.

Helmikuussa TeliaSonera ilmoitti, että yhtiön Suomen toiminnoista pitää vähentää 650 henkeä. Eilen kännyköiden komponentteja tekevä Perlos sanoi lopettavansa Ylöjärven tehtaansa. Yhtiö lisää valmistusta kehittyvissä maissa.

Teholähteitä valmistava Efore puolestaan ilmoitti maaliskuun lopussa selvittelevänsä mahdollisuuksia siirtää pääosan Saarijärven tehtaan tuotannosta Kiinaan ja Viroon.

Väenvähennyksistä ovat kertoneet tänä vuonna myös esimerkiksi Suomen Rehu, Raisio, Ruokakesko ja Aker Finnyards. Tehostamiskuurilla ovat myös metsäyhtiöt.

Kilpailun kiristyminen selittää saneerauksia

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos selittää saneerausten jatkumista nousukautena kilpailun kiristymisellä.

- Saneeraukset jatkuvat, vaikka tuotannon kasvu olisi kovaa. Elämme edelleen suljetun talouden ajattelussa, sanoo tutkija Hannu Kaseva.

Kaseva ei kuitenkaan näe, että Suomi taantuisi. Hän ennustaa esimerkiksi, että työttömyys alenee. Tämä johtuu Kaseven mielestä muun muassa siitä, että suurten ikäluokkien eläkkeelle lähtö luo tilaa uusille työntekijöille.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Minkä yhtiöiden lennoilla saa parasta ruokaa? Asiantuntija listasi 5 huippua

    2. 2

      Nämä neljä entistä Anttilan tilaa muuttuvat Tokmanneiksi

    3. 3

      Suomalaisten eläkkeissä isot erot – katso, paljonko kotikunnassasi saadaan

    4. 4

      Takavuosien murheenkryynin etumerkki vaihtui plussaksi

    5. 5

      Selvitysmieheltä koruton arvio valtion rakennushankkeista

    6. 6

      Työt Kelaan, tilalle määräaikaisia – Kuntatyönantaja: ”Heidän kohtalostaan ei ole tietoja”

    7. 7

      Näin sääntö-Suomen purkaminen on edennyt

    8. 8

      Pentagon hyväksymässä ”Kuningasorin” – superkopteri nostaa 12 tonnia ja maksaa kuin synti

    9. 9

      Kommentti: Yksi kauhukuvio kertoo, että normien purkamisessa riittää työtä

    10. 10

      Suomen Pankki: Maailmantalouden kasvu tukee myös Suomea – ”On myös uusia huolia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarkistatko veroilmoituksen pikaisesti? Tästä syystä aikaa kannattaa käyttää tunti tai kaksi

    2. 2

      Lähti pois kesken puheen – nobelisti kuittasi Stubbille eduskunnassa: "Alex, mihin sä lähdet?"

    3. 3

      Pentagon hyväksymässä ”Kuningasorin” – superkopteri nostaa 12 tonnia ja maksaa kuin synti

    4. 4

      Nämä neljä entistä Anttilan tilaa muuttuvat Tokmanneiksi

    5. 5

      Suomalaisten eläkkeissä isot erot – katso, paljonko kotikunnassasi saadaan

    6. 6

      Näissä ammateissa työvoimapula on pahin – katso 15 ammatin lista

    7. 7

      Näin sääntö-Suomen purkaminen on edennyt

    8. 8

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    9. 9

      Nobel-voittaja Holmström: Sote on valtava sotku – Obamacare varoitus Suomelle

    10. 10

      Terveydenhuollon ammattilaiset kummeksuvat sote-esitystä – Mikä on ”yleinen sairaus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    2. 2

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    3. 3

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    4. 4

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    5. 5

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    6. 6

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    7. 7

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    8. 8

      Palkittua kerrostaloa hehkutettiin ”laadukkaasta rakentamisesta” – useita kosteusvaurioita muutamassa vuodessa

    9. 9

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    10. 10

      Mitä 250 000 eurolla saa Helsingissä, Tallinnassa ja Tukholmassa? HS: Asunnot hyvin eritasoisia

    11. Näytä lisää