Suomen hintakisa TeliaSoneran murheenkryyni

Julkaistu: , Päivitetty:



TeliaSoneran Finlandin murheena oli viime vuoden lopun tapaan kova hintakilpailu, joka pudotti hintoja ja lisäsi asiakasvaihtuvuutta. Edellisestä vuodesta hintojen lasku oli 20 prosenttia. Samalla sekä käyttökateprosentti että liikevaihto olivat alamäessä. Odotettua heikompi tulos veti pörssissä alamäkeen myös muut operaattorit.

Käyttökate ennen kertaluontoisia eriä ylsi tammi-maaliskuussa 887 miljoonaan kruunuun kun se vuotta aikaisemmin liikkui 1,7 miljardissa kruunussa. Liiketulos laski 831 miljoonasta kruunusta 121 miljoonaan kruunuun.

Liikevaihtoa kertyi 4,1 miljardia kruunua, kun sitä vuotta aikaisemmin tuli 4,5 miljardia. Matkaviestinnän liikevaihto ylsi 2,6 miljardiin kruunun, kun vuotta aikaisemmin oltiin 2,9 miljardissa.

Uutistoimisto Startelin haastattelemat analyytikot pitivät tulosta lähes katastrofaalisena. Heidän mielestään se kertoo, ettei yhtiö ole pystynyt vastaamaan koventuneeseen kilpailuun. Ennuste onkin, että kustannuskuuri Suomessa jatkuu.

Peli kovenee myös Ruotsissa Kilpailu rassaa yhtiötä myös Ruotsissa, mutta selvästi vähemmän kuin itänaapurissa.

Koko Ruotsin yksikön käyttökate ennen kertaluontoisia eriä ylsi 3,8 miljardiin kruunuun, kun se vuotta aikaisemmin oli 4,2 miljardia.

Liiketulos laski 3 miljardista kruunusta 2,7 miljardiin. Liikevaihto pakitti 10 miljardista kruunusta 9,7 miljardiin. Matkaviestinnän liikevaihto pysyi noin 2,9 miljardissa.

Koko yhtiön käyttökate ennen kertaluontoisia eriä jäi 6,9 miljardiin kruunuun, kun se vuotta aikaisemmin liikkui 7,2 miljardissa.

Analyytikot ennakoivat SME Direktin keräämässä ennusteessa sen kiipeävän noin 7,5 miljardiin kruunuun.

Liikevaihto kasvoi viisi prosenttia. Liiketulosta kertyi liki 4,7 miljardia. Viime vuoden tammi-maaliskuussa oltiin 5,2 miljardissa.

- Ruotsin ja Suomen markkinoilla vallitsevat realiteetit korostavat jo aloitettujen uudelleenjärjestelyohjelmien tarpeellisuutta, kommentoi toimitusjohtaja Anders Igel tiedotteessa.

Yhtiön mukaan Ruotsin ja Suomen kilpailutilanne on kiristymässä arvioitua nopeammin, millä tulee olemaan kielteinen vaikutus käyttökateprosenttiin ja liiketulokseen koko loppuvuoden. Aikaisemmin ilmoitetun mukaisesti Suomessa ja Ruotsissa on aloitettu toimenpiteitä, jotka alentavat vuosikustannuksia 5-6 miljardia kruunua. Näiden odotetaan vaikuttavan täydellä teholla kolmen vuoden sisällä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    2. 2

      Teräsyhtiö SSAB tuplasi tuloksensa

    3. 3

      Nordean Kaperi varoittelee puhumasta ”normaalista” korkotasosta

    4. 4

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    5. 5

      Audi-mainos meni pieleen: ”Naista verrataan eläimeen ja käytettyyn autoon”

    6. 6

      Ruplan ailahteleva kurssi ravisteli SRV:tä

    7. 7

      Kovan tulosaamun saldo pörssissä: Finnair ja Wärtsilä kiitävät, Fortum ja Nordea putoavat

    8. 8

      Pankit myyvät mielenrauhaa, mutta se voi käydä kalliiksi

    9. 9

      EKP:n Draghi: Meidän täytyy olla kärsivällisiä ja sinnikkäitä

    10. 10

      TVO otti taas osavoiton Olkiluodon ydinvoimalan miljardien arvoisessa kiistassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    2. 2

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    3. 3

      Audi-mainos meni pieleen: ”Naista verrataan eläimeen ja käytettyyn autoon”

    4. 4

      Pankit myyvät mielenrauhaa, mutta se voi käydä kalliiksi

    5. 5

      Teollisuusliitto harkitsee painostustoimia Delta Autoa vastaan

    6. 6

      Vaikuttaako asunnon ostohinta yllättävän halvalta? Ota huomioon nämä asiat

    7. 7

      Nordean Kaperi varoittelee puhumasta ”normaalista” korkotasosta

    8. 8

      Kovan tulosaamun saldo pörssissä: Finnair ja Wärtsilä kiitävät, Fortum ja Nordea putoavat

    9. 9

      Finnair kovassa nousukiidossa: kaikkien aikojen paras toisen neljänneksen tulos

    10. 10

      Ekonomistin säästövinkki: Aloita ajoissa, niin 50 e/kk muuttuu 58 000 euroksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uskomaton päivä: kuusi suomalaisyhtiötä antoi tulosvaroituksen – yksi romahti pörssissä täysin

    2. 2

      S-ryhmän 60 prosentin ”happy hour” leviää koko maahan

    3. 3

      Ei mitään muutosta 43 vuodessa – suomalaisten suosikkijuoma maksaa lähes tismalleen yhtä paljon

    4. 4

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    5. 5

      Haluatko rikastua? Sijoitusguru kertoo, mitä tilillä makaaville rahoille kannattaisi oikeasti tehdä

    6. 6

      ”Nuori nainen on aikamoinen riski pienelle firmalle” – kokemukset työhaastatteluista kirvoittivat kovia kommentteja

    7. 7

      Tässä ovat maailman suurimmat yritykset, joista et ole kuullutkaan – tiesitkö Lidlin takaa löytyvästä monimiljardööristä?

    8. 8

      Kuivan maan mökeillä on uusi, suuri ostajajoukko: ”Se on varasuunnitelma”

    9. 9

      Bernerin ehdotus: 14 muutosta ajo-opetukseen – ”Tulee olemaan ajokorttiluokkia, joissa hinta voi puolittua”

    10. 10

      Näin säästät 100 euroa kuussa – katso 14 helppoa vinkkiä

    11. Näytä lisää