TeliaSoneran tahti hyytyi, varoittaa myös loppuvuodesta

Julkaistu:

Teleoperaattori TeliaSoneran kannattavuus ei yltänyt odotuksiin tammi-maaliskuussa. Yhtiön käyttökate jäi selvästi odotuksista ja myös tulos putosi viime vuoden vastaavasta jaksosta. TeliaSoneran kurssipudotus tarttui pörssissä myös muihin operaattoreihin.
TeliaSoneran käyttökate ennen kertaluontoisia eriä jäi 6 889 miljoonaan kruunuun, kun se vuotta aikaisemmin liikkui 7 200 miljoonassa kruunussa. Kateprosentti laski 36,4 prosentista 33,1 prosenttiin.

Analyytikot ennakoivat SME Direktin keräämässä ennusteessa, että TeliaSoneran käyttökate ennen kertaluonteisia eriä olisi noussut 7 450 miljoonaan kruunuun.

Katsauksen mukaan käyttökateprosenttia alensi hintojen lasku Suomessa.

- Useimmissa toiminnoissa saavutettu myönteinen kehitys ei riittänyt kompensoimaan hintojen alentumista ja markkina-aseman säilyttämisestä Suomessa aiheutuneita kustannuksia, mistä syystä konsernin tulostaso laski, kommentoi toimitusjohtaja Anders Igel tiedotteessa.

Liiketulosta kertyi 4 671 miljoonaa kruunua. Viime vuoden tammi-maaliskuussa oltiin 5 183 miljoonassa kruunussa.

Liikevaihto kasvoi viisi prosenttia. Sitä kertyi 20 804 miljoonaa kruunua, kun vuotta aikaisemmin oltiin 19 767 miljoonassa kruunussa.

Tanskan Orangen hankinta ja virolaisen Eesti Telekomin muutos tytäryhtiöksi viime vuonna nostivat liikevaihtoa Tanskassa ja Baltiassa. Liikevaihto kasvoi myös Norjassa.

Konsernitasolla asiakasmäärä lisääntyi edellisvuodesta selvästi. Pohjoismaiden ja Baltian liiketoiminnoissa saatiin 1,3 miljoonaa uutta asiakasta ja Euraasiassa 1,5 miljoonaa. Turkin ja Venäjän osakkuusyhtiöissä lisäys oli 12,5 miljoonaa. Euraasian, Turkin ja Venäjän matkaviestintoimintojen tulos myös parani.

Osuus Turkcellin tuloksesta nousi 214 miljoonasta kruunusta 409 miljoonaan kruunuun ensimmäisellä neljänneksellä. Myös Turkcellin asiakasmäärät olivat kasvussa. Sama koski Venäjän Megafonia.

TeliaSoneran mukaan Ruotsin ja Suomen kilpailutilanne on kiristymässä arvioitua nopeammin, millä tulee olemaan kielteinen vaikutus käyttökateprosenttiin ja liiketulokseen ennen kertaeriä koko loppuvuoden.

Aikaisemmin ilmoitetun mukaisesti Suomessa ja Ruotsissa on aloitettu toimenpiteitä, jotka alentavat vuosikustannuksia 5-6 miljardia kruunua. Näiden odotetaan vaikuttavan täydellä teholla kolmen vuoden sisällä.


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    2. 2

      Joka kuukausi 500 euroa säästöön – asiantuntija vinkkaa, miten tässä voi onnistua

    3. 3

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    4. 4

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    5. 5

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    6. 6

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    7. 7

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    8. 8

      Suomalainen suosii lyhyttä lainakorkoa – onko taustalla kollektiivinen trauma?

    9. 9

      Outokumpu kallistui loivan laskun keskellä

    10. 10

      EKP pelkää euron vahvistumista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    2. 2

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    3. 3

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    4. 4

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    5. 5

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    6. 6

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    7. 7

      Suomalainen suosii lyhyttä lainakorkoa – onko taustalla kollektiivinen trauma?

    8. 8

      Äänekosken suuri biotuotetehdas käynnistyi

    9. 9

      Patria aloittaa yt-neuvottelut – vähentää jopa 130 työntekijää

    10. 10

      Lakan jättisato johti poikkeukselliseen pyyntöön: Ostakaa marjaa ja myykää mahdollisimman halvalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Näin pankkien johtajat ja talousasiantuntijat lyhentävät lainojaan – elävätkö niin kuin opettavat?

    4. 4

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    5. 5

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    6. 6

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    7. 7

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    8. 8

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    9. 9

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    10. 10

      Autoilija hämmästyi: Liikennevakuutuksen täysbonus nosti vakuutuksen hintaa

    11. Näytä lisää