Sprintin tilaajamäärä pomppasi

Julkaistu:

Yhdysvaltain kolmanneksi suurin mobiiliyhtiö Sprint Corp. kaksinkertaisti myyntinsä tammi-maaliskuussa. Hyvä tulos johtui mobiilitilaajien määrän kasvusta ja kulujen leikkauksista. Säästöjä yhtiö hankki varsinkin kaukopuhelupuolella.
Kilpailevan Nextelin ostamisesta 33 miljardilla dollarilla jo sopinut Sprint teki ensi neljänneksellä 472 miljoonan dollarin tuloksen. Vuotta aiemmin tulos oli 225 miljoonaa dollaria.

Osakekohtainen tulos lähes tuplaantui 0,31 dollariin vuoden takaisesta 0,16 dollarista.

Sprintin myynti koheni kolme prosenttia 6,9 miljardiin dollariin.

Reutersin haastattelemat analyytikot ennustivat Sprintille 0,32 dollarin osakekohtaista tulosta 6,9 miljardin dollarin myynnillä.

Yhtiön mobiiliyksikkö hankki tammi-maaliskuussa 1,3 miljoonaa uutta tilaajaa. Määrä kasvoi kolmanneksella vuotta aiemmasta.

Sprintin mukaan sen arpu-luku on pysynyt ennallaan 61 dollarissa.

Sprint aikoo myös listata paikallispuheluja välittävän yksikkönsä vuonna 2006, jolloin se myös odottaa Nextel-kaupan lopullisesti toteutuvan.

Kaukopuheluyksikössä myynti pieneni 10 prosenttia 1,7 miljardiin dollariin. Toisaalta kulut vähenivät vieläkin nopeammin eli 17 prosentin vauhdilla.





Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tesco-yhteistyö laajentaa S-ryhmän valikoimaa – etenkin erityisruokavalioita noudattaville

    2. 2

      Täältä saat parhaan koron talletukselle – ”On houkuteltava asiakkaita”

    3. 3

      AL: Taloyhtiö vastuussa leikkipaikan turvallisuudesta – vaikkei talossa edes asuisi lapsia

    4. 4

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    5. 5

      Asuntojen hinnat nousivat huhtikuussa

    6. 6

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    7. 7

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    8. 8

      Suomalaisten talousluottamus nousi uuteen ennätykseen

    9. 9

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    10. 10

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Täältä saat parhaan koron talletukselle – ”On houkuteltava asiakkaita”

    3. 3

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    4. 4

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    5. 5

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    8. 8

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    9. 9

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    10. 10

      BBC: Yhdysvallat saattaa kieltää läppärit kaikilla kansainvälisillä lennoilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    3. 3

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    4. 4

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    5. 5

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää