Viru Keskuksesta tuli Tallinnan suosituin



Vuosi sitten avatusta Viru Keskuksesta on tullut Tallinnan suosituin kauppakeskus. Keskukselle asetetut tavoitteet täyttyivät kiristyneestä kilpailusta huolimatta.

Ensimmäisen toimintavuoden aikana Viru Keskuksen liikevaihto ylsi 1,2 miljardiin kruunuun (770 miljoonaan euroon) ja kävijämäärä 10,5 miljoonaan.

- Tälle vuodelle ennustamme Viru Keskuksen liikevaihdoksi 1,5 miljardia kruunua (96 miljoonaa euroa) ja vähintään 11 miljoonaa kävijää, Viru Keskuksen hallituksen puheenjohtaja Ants Vasar sanoo.

Viru Keskuksessa sijaitsee kauppakeskuksen lisäksi bussiterminaali, Viru-hotellin laajennus ja asuinhuoneistoja. Keskuksen pinta-ala on 90 000 neliötä, josta 32 000 kuuluu kauppakeskukselle. Kauppakeskus on erikoistunut muotiin.

Keskuksessa on useita kahviloita ja ravintoloita, joista osa suomalaisia. Vasarin mukaan kauppakeskuksen kävijöistäkin vähintään joka kahdeksas on suomalainen.

Viru-hotellin yhteydessä sijaitseva Viru Keskus on Viron suurin rakennusinvestointi itsenäistymisen jälkeen. Keskuksen rakentaminen maksoi 1,5 miljardia kruunua eli 95 miljoonaa euroa. Ensi syksynä keskuksen yhteyteen valmistuu vielä yksi hotellirakennus. Suomalainen SRV ja sen tytäryhtiöt omistavat kauppakeskuksesta 75 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    2. 2

      Muut eivät huoli nurin mennyttä eläkekassaa – lasku lankeamassa kaikille palkansaajille

    3. 3

      Ericssonilta massiivinen kriisisuunnitelma – maksaa miljardeja kruunuja

    4. 4

      Burger Kingin menestys Suomessa yllätti – tulossa 10–15 uutta ravintolaa tänä vuonna

    5. 5

      Jotakin tapahtui Ericssonissa toimitusjohtajan potkujen jälkeen – Nokia on jo hyötynyt

    6. 6

      Rakennusliitto pillastui suunnitelmasta "tuoda rakentajia Afrikasta ja Kiinasta"

    7. 7

      Nokian Renkaat saa toimitusjohtajan Alkosta

    8. 8

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    9. 9

      Asunnot kallistuivat yhä pk-seudulla: vuodessa +3,4 %

    10. 10

      Osa Uudenkaupungin autotehtaan työntekijöistä on vuokratyöläisiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    2. 2

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    3. 3

      Muut eivät huoli nurin mennyttä eläkekassaa – lasku lankeamassa kaikille palkansaajille

    4. 4

      Entinen VVO kertoo, miksi sen uusi nimi tarkoittaa koiraslohta

    5. 5

      Burger Kingin menestys Suomessa yllätti – tulossa 10–15 uutta ravintolaa tänä vuonna

    6. 6

      Käyrä hyppäsi kattoon – näillä luvuilla Suomi kasvaisi hurjaa vauhtia

    7. 7

      Suuryhtiöiltä käräjöidään 12 miljoonaa: ”Kyyneleet silmissä on kerrottu, kun pappa hoiti metsää”

    8. 8

      Siperia opettaa: tiedetäänkö Venäjällä öljystä jotain, mitä muualla ei?

    9. 9

      Trumpin dollarille tuoma arvo katosi – ”Vaikutukset vasta alkaneet”

    10. 10

      Osa Uudenkaupungin autotehtaan työntekijöistä on vuokratyöläisiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    2. 2

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    3. 3

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    4. 4

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    5. 5

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    6. 6

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    7. 7

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    8. 8

      ”Omat rahat menneet ja ehkä vieraatkin” – toimi näin, jos epäilet katalaa +44 -huijausta

    9. 9

      Mitä 250 000 eurolla saa Helsingissä, Tallinnassa ja Tukholmassa? HS: Asunnot hyvin eritasoisia

    10. 10

      Autotehdas palkkaa yli tuhat – näin paljon he saavat palkkaa

    11. Näytä lisää