Aldatan hallitus uusiutui äänestämällä

Kaupan ohjelmistoja valmistavan Aldata Solutioninin hallitus uudistuu. Yhtiökokous valitsi hallitukseen uusina jäseninä eli Kimmo Alkion, Ilkka Hollon ja Peter Titzin. Vanhana jäsenenä jatkaa Pekka Vennamo, joka on ollut hallituksen puheenjohtaja. Yhtiökokous joutui äänestämään Titzin valinnasta.

Sveitsiläisiä institutionalisia sijoittajia ärsyttää Aldatan johdon tyyli hoitaa asioita.

- Me olemme yhtiön suurin osakkeen omistaja, meillä on 22 prosenttia äänistä. Saimme vasta aamulla tietää, että hallituksen jäseneksi ehdotetaan kokonaan uusia nimiä. Johtamistyyli ei vastaa corporate governancen henkeä, MachHitechia edustava Raymond Wicki höykytti.

Kyseisen kolmen uuden jäsenen valitsemista esitti osakasjoukko, jolla on yli 32 prosenttia yhtiön äänivallasta. Osakasjoukko koostui suomalaisista institutionaalisista sijoittajista ja yksityissijoittajista.

Aldatan vanhassa hallituksessa on joulukuusta lähtien ollut vain kolme jäsentä eli Vennamon lisäksi sveitsiläiset Werner Brockhagen ja Werner Koepf. Jouko Tuunainen jätti hallituksen näkemyserojen vuoksi.

Aldata on viime päivinä ollut huhumyllyn pyörityksessä. Yhtiökokous saikin runsaan osakasjoukon liikkeelle, sillä edustettuna oli 70 prosenttia yhtiön äänistä.

Helsingin Sanomat kertoi viime viikolla, että saksalainen Wincor Nixdorf (entinen Siemens Nixdorf) havittelisi Aldataa. Wincor kuitenkin kiisti tiedot. Myös Vennamo vakuutti, että yhtiö ei ole myynnissä.

Helsingin Sanomien mukaan hallituksen sveitsiläisjäsenet olisivat halunneet päästä eroon toimitusjohtaja Matti Hietalasta ja myös hallitusta johtavasta Vennamosta, jolloin Aldatan omistusjärjestely olisi helpompi tehdä.

Nixdorfin mahdollista kiinnostusta Aldataan pohdittiin markkinoilla sen vuoksi, että Brockhagen on ollut aikoinaan Siemens Nixdorfin toimitusjohtaja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    4. 4

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    5. 5

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    6. 6

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    7. 7

      Sotkamo Silverillä reipas pomppu pörssissä

    8. 8

      Kela hyvittää toimeentulotuen viipymisiä – korvauksia lähes 150 000 viivästyksestä

    9. 9

      Keva ylsi kolmen prosentin sijoitustuottoihin – ”Huolet jatkon kehityksestä kasvavat”

    10. 10

      Nokian kilpailija petti odotukset – kurssi romahti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    7. 7

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    8. 8

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    9. 9

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    10. 10

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    5. 5

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    6. 6

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    7. 7

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    8. 8

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    9. 9

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    10. 10

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    11. Näytä lisää