Yritykset korottavat roimasti hallituspalkkioitaan



Monet pörssiyhtiöt ovat nostaneet hallitusjäsentensä palkkioita tänä keväänä, ja korotukset ovat monissa yrityksissä olleet selvästi aiempaa mittavampia. Kovimmillaan palkkiot ovat nousseet jopa 70 prosenttia.

Korotuksista onkin kiistelty kiivaasti tämän kevään yhtiökokouksissa, kun piensijoittajat ovat nousseet vastustamaan suuromistajien tekemiä korotusehdotuksia. Vastustus ei kuitenkaan ole estänyt korotuksia.

Taloussanomien tekemän selvityksen mukaan tänä keväänä tehdyt hallitusjäsenten palkkiokorotukset ovat olleet keskimäärin noin 20 prosentin suuruisia niissä yhtiöissä, joissa niitä on tehty. Korotukset vaihtelevat neljästä prosentista 75 prosenttiin.

Kaikkiaan hallituspalkkioitaan on korottanut 43 prosenttia suurimmista pörssiyhtiöistä, kun mukaan otetaan liikevaihdolla mitattuna 30 suurinta kotimaista yhtiötä, jotka ovat pitäneet yhtiökokouksensa tähän mennessä. Tieto uupuu enää muutamilta yhtiöltä.

Elisalla ja Uponorilla isot korotukset Espoon osakesäästäjien puheenjohtajan Jaakko Ravaldin mukaan tänä keväänä vaikuttaa olevan käynnissä selkeästi yleinen reipas tasokorjaus.

- Yli 20 prosentin korotukset palkkioihin ovat aika reippaita, jos palkkiotaso on ennestään kohtuullinen. Kymmenen prosentin korotukset olisivat vielä hyväksyttäviä, Ravald arvostelee.

Suurimmat palkkionkorotukset on tehty tänä keväänä Elisassa, Uponorissa, KCI:ssä, Elcoteqissä ja Finnairissa.

Suurin yksittäinen korotus on Elisan varapuheenjohtajalle Ossi Virolaiselle annettu 75 prosentin palkkionkorotus. Myös Uponorissa puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja saavat noin 60 prosentin korotukset samoin kuin Konecranesin varapuheenjohtaja.

Korotusten jälkeenkään näiden yhtiöiden palkkiot eivät kuitenkaan yllä korkeimpien joukkoon.

Suurimmat palkkiot maksetaan Elcoteqissä sekä suurimmissa yhtiöissä eli Nokiassa, Stora Ensossa ja UPM:ssä.

Parhaiten palkattu on Elcoteqin hallituksen puheenjohtaja Antti Piippo, jonka vuosipalkkio on 465 000 euroa. Nokian hallituksen jäsenille maksetaan 110 000-165 000 euroa vuodessa. Pienemmistä yhtiöistä vain Lemminkäinen maksaa peräti 132 000 euron palkkion puheenjohtajalleen Heikki Pentille, joka on myös yhtiön suuromistaja.

Korotuksista uhkaa tulla automaatti Huolestuttavinta Ravaldin mielestä palkkioiden korotuksissa on se, jos niistä on tulossa jokavuotinen automaatti ilman, että korotuksilla on kunnon perusteita.

Nyt yhtiöt ovat lähes järjestään perustelleet korotuksiaan vain sillä, että ne ovat jääneet jälkeen keskimääräisestä palkkiotasosta.

- Nyt korotuksia läpi ajettaessa ei puhuta lainkaan yhtiön menestyksestä ja siitä, mikä on hallituksen panos siihen, Ravald huomauttaa.

Hänen mukaansa on vaarallista verrata palkkioita johonkin keskimääräiseen tasoon. Jokaisessa yhtiössä hallituksen palkkiotaso pitäisi määritellä suhteessa muihin yrityksiin, jotka ovat samantyyppisiä muun muassa kannattavuudeltaan ja liikevaihdoltaan.

Professori Jarmo Leppiniemi muistuttaa myös palkkioiden vertailun vaarallisuudesta eri yhtiöiden välillä. Osa, mutta toki pieni osa hallitustyöstä on hänen mukaansa vaativaa kokopäivätyötä, kun taas osa hallitusjäsenistä käyttää hallitustyöskentelyyn varsin vähän aikaa kuten usein esimerkiksi jotain intressiryhmää hallituksessa edustava taho.

- Intressiryhmän edustajan pitää saada pääosa tuloistaan omalta työnantajaltaan eikä hallitusjäsenyydestä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    2. 2

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    3. 3

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    6. 6

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    7. 7

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    8. 8

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    9. 9

      Valtiovarainministeriö: Hallitus ei pysty kääntämään velkasuhdetta

    10. 10

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    7. 7

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    8. 8

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    9. 9

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    10. 10

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    5. 5

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    6. 6

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    7. 7

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    8. 8

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    9. 9

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    10. 10

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    11. Näytä lisää