TeliaSoneran Igel tienasi 6,5 miljoonaa

Julkaistu: , Päivitetty:

TeliaSoneran toimitusjohtaja Anders Igel tuli maksamaan yhtiölle lähes 14 miljoonaa Ruotsin kruunua viime vuonna. Igelin palkka nousi, mutta bonus kutistui vuodesta 2003.

Teleoperaattori TeliaSonera maksoi toimitusjohtajalleen viime vuodelta palkkaa yhteensä 6,5 miljoonaa kruunua. Palkka nousi 4,5 prosenttia vuoden takaisesta.

Sen sijaan Igelin bonusrahat supistuivat, ja viime vuonna hän joutui tyytymään 2,2 miljoonan kruunun tulospalkkioon. Bonuskertymä oli noin 800 000 kruunua vähäisempi kuin vuonna 2003.

Bonukset vastaavat noin 35 prosenttia Igelin peruspalkasta. Tämä on selvästi alhaisempi kuin Igelin työsopimukseen kirjattu 50 prosentin bonuskatto.

Igelin eläkekustannuksista Telia Sonera maksoi 5,2 miljoonaa kruunua, joten näin päästään mainittuihin noin 14 miljoonan kruunun kokonaiskustannuksiin.

Anders Igel jää selvästi telelaitevalmistaja Ericssonin konsernijohtajalleen Carl-Henric Svanbergille viime vuonna maksamista, noin 36,2 miljoonan kruunun korvauksista.

Svanberg tunnetaan myös viisaana sijoittajana. Tullessaan Ericssonille hän merkitsi yhtiön osakkeita sadalla miljoonalla kruunulla. Sijoituksen arvo on nyt kolminkertaistunut.

Ericssonin keskiviikkoisessa yhtiökokouksessa Svanberg kieltäytyi kommentoimasta finanssiasioitaan vaan tyytyi sanomaan, että niitä pitää kysellä hallitukselta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    2. 2

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    3. 3

      S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

    4. 4

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    5. 5

      Tanskan kruunu poikkeuksellisen vahva euroon verrattuna – keskuspankki voi ryhtyä toimiin

    6. 6

      Jättilasku – nämä talot hajoavat ennen aikojaan

    7. 7

      S-ryhmä aikoo lisätä käteisautomaattien määrää – Nosto tuli halvemmaksi kuin Otto

    8. 8

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    9. 9

      Helsingin pörssi pakkaselle – Fortum harvoja nousijoita

    10. 10

      Laskelmat: Näin palkkojen jäätyminen nostaisi eläkemaksujasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    2. 2

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    3. 3

      S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

    4. 4

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    5. 5

      Kuva näyttää käänteen: Syrjäyttävätkö kuusikymppiset nuoria työpaikoilta?

    6. 6

      S-ryhmä aikoo lisätä käteisautomaattien määrää – Nosto tuli halvemmaksi kuin Otto

    7. 7

      Joka kuukausi 500 euroa säästöön – asiantuntija vinkkaa, miten tässä voi onnistua

    8. 8

      Laskelmat: Näin palkkojen jäätyminen nostaisi eläkemaksujasi

    9. 9

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    10. 10

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    5. 5

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    6. 6

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    7. 7

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    8. 8

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    9. 9

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    10. 10

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    11. Näytä lisää