Metallin alihankkijat ovat hylänneet Kiina-hankkeet

Julkaistu: , Päivitetty:

Konepajayhtiöiden kotimaiset alihankkijayritykset ovat toistaiseksi haudanneet aikeet lähteä Kiinaan päämiestensä perässä kuten esimerkiksi Metso ja Wärtsilä ovat toivoneet.

Vielä vuosi sitten monet alihankkijat pohtivat toiveikkaasti lähtöä Kiinan markkinoille. Nyt ne pitävät riskejä liian suurina ja siirtävät toimintaansa lähialueille Baltiaan.

Alihankkijat haluaisivat päämiehiltään enemmän sitoutumista yhteistyöhön pienentämään Kiina-riskejä.

- Alihankkija ei voi lähteä Kiinaan yhden suhdanneherkän päämiehen varassa ilman, että päämies sitoutuu kunnolla alihankkijaan ja sijoittaa siihen omaa panostaan. Parasta tietysti olisi, jos alihankkijalla olisi Kiinassa useita päämiehiä, arvioi konepajayhtiöille alihankintatöitä tekevän Makronin toimitusjohtaja Pekka Leppänen.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Lahtelainen Makron on siirtänyt alemman jalostusasteen toimintaansa Viroon.

Osa alihankkinnasta valuu kiinalaisille - Olemme liian pieni menemään Kiinaan yksin, Karp sanoo.

Kiinaan toimintaansa siirtäneet Metso ja Wärtsilä ovat houkutelleet alihankkijoitaan mukaansa jo lähes parin vuoden ajan. Viimeksi asian nosti esille Taloussanomissa (31.3.) Metson toimitusjohtaja Jorma Eloranta.

Metso tekee parhaillaan selvityksiä paperikonetuotannon lisäämisestä Kiinassa ja Wärtsilälle puolestaan valmistuu Kiinaan oma moottoritehdas reilun vuoden päästä. Jo nyt sillä on Kiinassa potkurivalmistusta yhteisyrityksissä.

Tähän mennessä kumpikaan ei ole onnistunut houkuttelemaan yhtäkään alihankkijaansa Kiinaan eikä Metso Paperin hankintatoimesta vastaavan johtajan Pekka Honkasen mukaan yhdelläkään näistä ole edes vakavia suunnitelmia lähtöön.

Kiina-junasta pois jäävien suomalaisten alihankkijoiden uhka menettää bisneksiään kasvaakin koko ajan.

- Osa alihankintatyöstä on jo annettu kiinalaisille valmistajille, Metso Paperin Honkanen kertoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nella, 16, johtaa pian Kotipizzaa – yhden päivän

    2. 2

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    3. 3

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    4. 4

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    5. 5

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    6. 6

      ”Hän sanoi hinnan ja ajattelin, että ei helkkari” – välittäjän arvio talosta järkytti Pakarisen pariskuntaa

    7. 7

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    8. 8

      Päiväkodeissa tehdään töitä pienellä palkalla – lastenhoitaja HS:lle: ”Jotkut joutuvat tekemään keikkatöitä”

    9. 9

      Suomalaisyritys sai miljoonadiilin ”Kremlin klinikalle” – ”olemme uineet vastavirtaan”

    10. 10

      Uutissuomalainen: Työllisyysmäärärahoja jäljellä koko maassa – "tilanne poikkeuksellinen"

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    2. 2

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    5. 5

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    6. 6

      Päiväkodeissa tehdään töitä pienellä palkalla – lastenhoitaja HS:lle: ”Jotkut joutuvat tekemään keikkatöitä”

    7. 7

      VM: Hallituksen budjetti leikkaa pienituloisilta 37 euroa ja antaa hyvätuloisille 400 lisää – näin se tapahtuu

    8. 8

      Kaupankäynti Fortumin osakkeella keskeytetty – Bloomberg: aikoo tehdä tarjouksen energiayhtiö Uniperista

    9. 9

      Jan Hurrin näkökulma: Saksa ja Ranska haluavat erilaisen EU:n kuin Suomi

    10. 10

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    4. 4

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    5. 5

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    6. 6

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    7. 7

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    8. 8

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    9. 9

      Nordea tiedusteli erikoisella kirjeellä poliittista vaikutusvaltaa – epäilevä Tuomo, 75, ei aio vastata

    10. 10

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    11. Näytä lisää