Kodak pudotti tunnuslukujaan

Tilinpidon epäselvyyksistä kertonut Kodak on rukannut vuosien 2003 ja 2004 tuloslukujaan aiemmin ilmoitettua alhaisemmiksi. Yhtiön mukaan lukujen tarkentamisella ei ole merkitystä sen taloudelliseen asemaan. Kodak käy läpi muodonmuutosta, jossa se harppaa digiaikaan ja pois perinteisistä filmeistä.
Eastman Kodak Co. kertoi viime tammikuussa, että se joutuu tarkistamaan uudelleen kahden viimeksi kuluneen tilikautensa kirjanpidon. Samassa yhteydessä Kodak myöhästytti viime vuoden tietojensa luovutusta pörssivalvoja SEC:lle. Nyt tiedot on annettu.

Vuoden 2004 tarkistettu nettotulos on 556 miljoonaa dollaria aiemmin ilmoitetun 649 miljoonan dollarin sijasta. Osakekohtainen tulos on 1,94 dollaria eikä 2,16 dollaria.

Tilivuodelle 2003 vastaavat tulosluvut olivat 253 miljoonaa dollaria eikä 265 miljoonaa dollaria. Tarkistettu osakekohtainen tulos ylsi 0,88 dollariin aiemman 0,92 dollarin sijasta.

New Yorkin Rochesterissa sijaitsevan Kodakin talousjohtaja Bob Brustin mukaan erheet johtuivat verojen, eläkkeiden ja muiden henkilöstöetujen liian alhaisesta arvostamisesta.

- Virheillä ole vaikutusta yhtiön päivittäisiin toimintoihin eikä kassavirran tai myynnin kehitykseen, Brust korosti Bloombergille.

Kodakin osakkeen kurssi oli 0,11 dollarin laskussa 31,93 dollarissa New Yorkin pörssissä keskiviikkona.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    3. 3

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    4. 4

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    5. 5

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    6. 6

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    7. 7

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    8. 8

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    9. 9

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    10. 10

      OP:n Karhinen: ”Meillä on ihan aidosti nousukausi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    7. 7

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    8. 8

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    9. 9

      Eduskunta hyväksyi taksiliikenteen avaamisen kilpailulle

    10. 10

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    5. 5

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    6. 6

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    7. 7

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    8. 8

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    9. 9

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    10. 10

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    11. Näytä lisää