Suomalaiset alakynteen TeliaSoneran hallituksessa

Julkaistu: , Päivitetty:

TeliaSoneran nimityskomitea esittää huhtikuun lopussa kokoontuvalle yhtiökokoukselle, että yhtiön hallitukseen valitaan kahdeksan jäsentä. Jäsenmäärä vähenee yhdellä, kun Amerin toimitusjohtaja Roger Talermo yllättäen kieltäytyi uudelleenvalinnasta.

- Talermon tilanne selvisi meille aivan äsken. Koska yhtiökokoukseen on niin lyhyt aika, päätimme jättää hänen paikkansa täyttämättä ja jättää asian uuden nimityskomitean tehtäväksi, sanoo TeliaSoneran hallituksen suomalainen puheenjohtaja Tom von Weymarn.

Liikenne- ja viestintäministeri Leena Luhtasen (sd.) mukaan Talermon kieltäytyminen tuli yllätyksenä. Suurimmat osakkeenomistajat olisivat toivoneet hänen jatkavan.

- Tässä vaiheessa Talermon tilalle ei nimitetä ketään. Uusi nimityskomitea käsittelee asiaa yhtiökokouksen jälkeen. Nimityskomitean pitää tehdä Talermon seuraajasta yksimielinen päätös. Uskon, että asiassa päästään Suomen kannalta hyvään lopputulokseen, Luhtanen sanoo.

Talermon mukaan hänen poisjäämiseensä ei liity dramatiikkaa.

- Lähdin alunperin TeliaSoneran hallitukseen auttamaan yritystä sen vaikeassa vaiheessa. Nyt tilanne on parempi ja päätin keskittyä oman yhtiöni asioihin, Talermo sanoo.

Neljä Ruotsista kolme Suomesta Yhtiökokoukselle ehdotettavassa TeliaSoneran uudessa hallituksessa on neljä ruotsalaista jäsentä, kolme suomalaista ja yksi hollantilainen. Suomalaisia ovat hallituksen puheenjohtaja Tom von Weymarn, Huhtamäen entinen toimitusjohtaja, vuorineuvos Timo Peltola ja Svenska Handelshögskolanin professori Eva Liljeblom.

Ministeri Luhtanen korostaa, että Talermon kieltäytyminen johtui ainoastaan hänen omasta ajankäytöstään. Nyt hänen mahdollisen seuraajansa valinta on uuden nimityskomitean vastuulla. Ruotsi ja Suomi ovat sopineet yhdessä yhtiökokoukselle esitettävästä nimityskomitean kokoonpanosta.

- Olemme sopineet, että uudessa nimityskomiteassa on Ruotsin ja Suomen hallitusten edustajat, kahden institutionaalisen sijoittajan edustajaa ja yhtiön hallituksen puheenjohtaja. Suomen valtiota edustaa liikenne- ja viestintäministeriön ylijohtaja Samuli Haapasalo.

Käytännössä nimityskomiteassa hallitsevassa asemassa ovat ruotsalaiset. Yhtiökokouskutsussa TeliaSoneran uuteen nimityskomiteaan esitetään yhtiön kahden suurimman institutionaalisen sijoittajan eli ruotsalaispankki SEB:n ja Föreningssparbankeniin kuuluvan Robur-rahaston edustajaa sekä hallituksen puheenjohtajaa.

Suomalaisten asemaa nimityskomiteassa heikentää vielä sekin, että nykyinen nimityskomitean ja hallituksen puheenjohtaja von Weymarn ei voi yhtiökokouksen jälkeen jatkaa nimityskomitean puheenjohtajana.

- Ruotsalaisen käytännön mukaan hallituksen puheenjohtaja ei saa olla nimityskomitean puheenjohtaja. Nimityskomitean nykyinen kokoonpano heijastaa Ruotsin ja Suomen valtioiden tekemään osakassopimusta, jonka mukaan nimityskomiteassa ovat hallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja, von Weymarn kertoo.

Kansainvälinen yhtiö Kun Ruotsin ja Suomen valtioiden välinen hallituksen kokoonpanoa koskeva osakassopimus raukeaa huhtikuun lopulla pidettävässä yhtiökokouksessa, on TeliaSonera lopullisesti ruotsalainen yhtiö.

Luhtanen ei kuitenkaan myönnä, että suomalaisia tietoisesti vähennettäisiin yhtiön johdosta.

- TeliaSoneraa kehitetään kansainvälisenä yrityksenä. Sillä ei pitäisi olla mitään merkitystä, mikä on hallituksen jäsenten kansallisuus. Ongelma saattaisi syntyä siitä, mikäli suomalaisia haluttaisiin hallituksesta tiputtaa. Nyt ei kuitenkaan näin ole, kun nykyinen hallituksen uudelleenvalintaan tuettiin.

TeliaSoneran ruotsalaistumisesta kertoo paljonkin sekin, että yhtiökokouskutsu julkaistaan ainoastaan ruotsalaisissa sanomalehdissä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    2. 2

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    3. 3

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    4. 4

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    5. 5

      Konsulttiyhtiö: Suomalaiset kaupat nukahtivat – ulkomaiset verkkokaupat kahmaisivat asiakkaat

    6. 6

      ”Kysymys ei ole nuorten laiskuudesta” – Osallistumistulo voisi Kelan mukaan ehkäistä syrjäytymistä

    7. 7

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    8. 8

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    9. 9

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    10. 10

      Helsingin pörssi pakkaselle – Fortum harvoja nousijoita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    2. 2

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    3. 3

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    4. 4

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    5. 5

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    6. 6

      Konsulttiyhtiö: Suomalaiset kaupat nukahtivat – ulkomaiset verkkokaupat kahmaisivat asiakkaat

    7. 7

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    8. 8

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    9. 9

      S-ryhmä aikoo lisätä käteisautomaattien määrää – Nosto tuli halvemmaksi kuin Otto

    10. 10

      70-luvulla tehtiin kurjimmat talot – milloin parhaat?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    6. 6

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    7. 7

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    8. 8

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    9. 9

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    10. 10

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    11. Näytä lisää