Huhu pudotti Ericssonin kurssia

Julkaistu:

Telelaitevalmistaja Ericssonin osakekauppaa varjosti keskiviikkona Tukholmassa levinnyt markkinahuhu, jonka mukaan Ericsson selvittää valuuttakurssien ja erityisesti dollarin kurssin heikentymisen merkitystä yhtiön tunnusluvuille. Osakekurssi putosi 3,4 prosenttia 19,80 kruunuun.
Dagens Industrin haastattelemien analyytikoiden mukaan tällaiset selvitykset tulkitaan markkinoilla helposti tulosvaroitukseen valmistautumiseksi.

- Ei ole mikään salaisuus, että heikentynyt dollarin arvo supistaa Ericssonin myyntiä ja tulosta, eräs DI:n haastattelemista analyytikoista sanoo.

Vuonna 2004 Ericsson raportoi tehneensä kaikkiaan 1,1 miljardin Ruotsin kruunun valuuttakurssitappiot. Suurimman loven tulokseen teki Yhdysvaltain dollari, joka on ruotsalaisyhtiölle tärkeä laskutusvaluutta.

Keskiviikkona yhdellä dollarilla sai vain 6,78 Ruotsin kruunua. Euron kurssi oli 9,10 kruunua.

Viime päivinä Ericsson on julkistanut kaksikin 3g-kauppaa Yhdysvaltoihin; toinen toimitus menee maan merivoimille ja toinen, niin sanottu ims-tilaus päätyy Sprint -operaattorille.

Ericsson pitää silti kumpaakin kauppaa strategisena läpimurtonaan USA:ssa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    3. 3

      Näkökulma: Tässä on valtion suurin rahoittaja – pitäisikö kehua vai haastaa oikeuteen?

    4. 4

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    5. 5

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    6. 6

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    7. 7

      Konsulttiyhtiö: Suomalaiset kaupat nukahtivat – ulkomaiset verkkokaupat kahmaisivat asiakkaat

    8. 8

      ”Kysymys ei ole nuorten laiskuudesta” – Osallistumistulo voisi Kelan mukaan ehkäistä syrjäytymistä

    9. 9

      ”Ultrahalvat” lentoyhtiöt voivat olla seuraava askel Euroopassa – konkurssit luultavasti jatkuvat alalla

    10. 10

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    11. Näytä lisää

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    4. 4

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    5. 5

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    6. 6

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    7. 7

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    8. 8

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    9. 9

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    10. 10

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    11. Näytä lisää