Huonekalukauppa kääntyi kasvuun

Julkaistu: , Päivitetty:

Huonekalujen kauppa kääntyi viime vuonna muutaman hiljaisen vuoden jälkeen uuteen nousuun.

Suomalainen Huonekalu ry:n mukaan viime keväänä alkanut viennin kasvu johti uuteen ennätykseen. Myös huonekaluja tuotiin viime vuoden aikana hiukan enemmän kuin aikaisemmin.

- Kotihuonekalujen kotimaan vähittäiskauppa kasvoi pitkästä aikaa reippaasti, joten myös kotimainen valmistus on kasvussa, sanoi Suomalainen Huonekalu ry:n sihteeri Juhani Husu.

Alan vienti kasvoi edelliseen vuoteen verrattuna reilut neljä prosenttia. Tuonti lisääntyi hieman yli prosentin. Tuonnin arvo on edelleen vientiä suurempi. Suomeen viime vuonna tuotujen huonekalujen arvo oli 334 miljoonaa euroa, kun viennistä kertyi 283 miljoonaa euroa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Suomesta viedään eniten huonekaluja Ruotsiin, Venäjälle, Saksaan, Yhdysvaltoihin ja Iso-Britanniaan. Ruotsi on myös tuontitilaston kärjessä ennen Viroa, Saksaa, Italiaa ja Kiinaa.

Huonekalujen tuonti Kiinasta lisääntyi viime vuonna miltei kolmanneksella, mutta sen osuus markkinoista on edelleen pieni. Kiinalaisia huonekaluja tuotiin 13 miljoonalla eurolla. Ruotsin tuonnin arvo oli 88 miljoonaa euroa. Taloussanomat-STT

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Panun sikala täyttyy pian sirkoista – ”Sirkkakeittoa, friteerattuja sirkkoja ja suklaasirkkoja on tullut syötyä”

    2. 2

      Nyt vienti vetää! Ministeriö: Kasvua koko maassa

    3. 3

      Air Berlinin lentokoneiden ja henkilöstön tulevaisuus selviää tänään

    4. 4

      Kommentti: Minua höynäytettiin kotisohvallani – matkija nappasi helpot viisi euroa

    5. 5

      Näin nappaat verohyödyn eläkkeen nostamisesta ennakkoon: töitä ei tarvitse lopettaa – katso laskelmat

    6. 6

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    7. 7

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    8. 8

      Työttömyys laskenut lähes kaikilla alueilla

    9. 9

      Salkunhoitaja ei ymmärrä Tikkurilan hallituksen ratkaisua: ”Erkki Järvinen oli parhaimmistoa”

    10. 10

      Talouselämä: Rovio-omistajan 18-vuotiaasta pojasta tulossa monimiljonääri

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Löytyykö kaapistasi mahdollinen meripihka-aarre? Näin ammattilainen määrittelee ”itäblokin kullan” arvon

    2. 2

      Yle: Valtion omistama Terrafame järjestää hirvijahtiviikonlopun – yt-neuvottelut käynnissä samaan aikaan

    3. 3

      Näin nappaat verohyödyn eläkkeen nostamisesta ennakkoon: töitä ei tarvitse lopettaa – katso laskelmat

    4. 4

      Francoise Bettencourt Meyers nousi maailman rikkaimmaksi naiseksi

    5. 5

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    6. 6

      Varo piilokuluja, asunnon myyntihinta ei kerro kaikkea – Kuluttajaliitto: Kun ilmiö kasvaa, ongelmia syntyy

    7. 7

      Kommentti: Minua höynäytettiin kotisohvallani – matkija nappasi helpot viisi euroa

    8. 8

      Näin pankit suojelevat asiakkaitaan nettihuijareilta: suomalaisten rahoja pelastettu jo miljoonia euroja

    9. 9

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    10. 10

      Kiinalaisten turistiryntäys saa lisää ilmaa alleen – Lucky Air aloittaa lennot Helsinki-Vantaalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    5. 5

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    6. 6

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    7. 7

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    8. 8

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    9. 9

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    10. 10

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    11. Näytä lisää