Fuji Xerox kierrättää kaiken Kiinassa

Julkaistu:

Kopiokoneita ja tulostimia valmistava Fuji Xerox tähtää sataprosenttiseen jätteiden kierrätykseen tehtaillaan Kiinassa. Yhtiö laukaisi jo vuonna 2003 tiukan «vihreän ohjelman» kahdessa tuotantolaitoksessaan.
Kyseessä on ollut ensi kerta, kun Fuji Xerox soveltaa Japanissa käytössä olevaa kierrätysohjelmaa ulkomaisissa laitoksissaan, japanilaislehti Asahi Shimbun kirjoittaa.

Kiinan hallitus on ollut huolissaan teollisuuden päästöistä viime vuosina. Ohjelmallaan Fuji Xerox toivoo saavansa kiinalaisilta ympäristösertifikaatin.

Fuji Xeroxin mukaan kierrätys ei kuitenkaan ole Kiinassa ongelmatonta. Ensinnäkin kierrätys on maassa vielä suhteellisen tuntematon käsite. Toiseksi maassa on harvoja voimalaitoksia, jotka voisivat käyttää jätteitä polttoaineena.

Maassa on verrattain runsaasti jätteiden kerääjiä, mutta harva näistä toimii ympäristöystävällisesti. Edelleen kiinalaiset työntekijät eivät oikein ole sitoutuneet jätteiden talteen ottamiseen ja kierrätykseen, Fuji Xerox valittelee.

- Kiinassa ei ole helppoa olla vihreä, yhtiön edustaja toteaa.

Ongelmien voittamiseksi Fuji Xerox on aloittanut koulutuksen, jonka avulla japanilaisyhtiö neuvoo kiinalaisia jäteyhtiöitä ympäristöystävällisissä toimintatavoissa. Myös Fuji Xeroxin omaa henkilöstöä koulutetaan.

Ohjelma yltää sioille syötettävistä ruoantähteistä pakkausmateriaaleihin ja ongelmajätteisiin.

Kiinan tehtaat jyräävät

Yhtiöllä on Kiinassa kaksi tehdasta, toinen Shanghaissa ja toinen Shenzenissä. Tehtaat ovat yltäneet 99,5 prosentin kierrätyslukemiin. Vuonna 2002 lukemat olivat keskimäärin 37,5 prosenttia, joten ohjelma on toiminut, Asahi Shimbun kirjoittaa.

Hongkongin liepeillä sijaitseva Shenzenin tehdas työllistää 3 500 kiinalaista, joiden keski-ikä on vain 19 vuotta. Henkilökunta on majoitettu asuntoloihin.

Kopiokoneita ja tulostimia valmistavan yksikön koko tuotanto menee vientiin. Tänä vuonna Fuji Xerox arvioi valmistavansa Kiinassa 1,3 miljoonaa kopiokonetta ja tulostinta.




Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    2. 2

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    3. 3

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    4. 4

      Näkökulma: Tässä on valtion suurin rahoittaja – pitäisikö kehua vai haastaa oikeuteen?

    5. 5

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    6. 6

      ”Ultrahalvat” lentoyhtiöt voivat olla seuraava askel Euroopassa – konkurssit luultavasti jatkuvat alalla

    7. 7

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    8. 8

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    9. 9

      ”Kysymys ei ole nuorten laiskuudesta” – Osallistumistulo voisi Kelan mukaan ehkäistä syrjäytymistä

    10. 10

      Konsulttiyhtiö: Suomalaiset kaupat nukahtivat – ulkomaiset verkkokaupat kahmaisivat asiakkaat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    3. 3

      Näkökulma: Tässä on valtion suurin rahoittaja – pitäisikö kehua vai haastaa oikeuteen?

    4. 4

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    5. 5

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    6. 6

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    7. 7

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    8. 8

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    9. 9

      Konsulttiyhtiö: Suomalaiset kaupat nukahtivat – ulkomaiset verkkokaupat kahmaisivat asiakkaat

    10. 10

      ”Kysymys ei ole nuorten laiskuudesta” – Osallistumistulo voisi Kelan mukaan ehkäistä syrjäytymistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    6. 6

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    7. 7

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    8. 8

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    9. 9

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    10. 10

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    11. Näytä lisää