Aldata sukelsi syvälle tappioihin

Julkaistu:

Kaupan tietojärjestelmäratkaisuja tarjoavan Aldata Solution Oyj:n tulos jäi selvästi tappiolliseksi viime vuonna. Yhtiön hallitus ehdottaa, että osinkoa ei jaeta. Aldatan tulos ennen veroja painui viime vuonna 1,6 miljoonaa euroa tappiolliseksi, kun vuotta aiemmin voittoa kertyi 2,3 miljoonaa euroa.
Liikevaihto supistui 12,4 prosenttia 66,0 miljoonaan euroon edellisvuoden 75,3 miljoonasta eurosta. Osakekohtainen tulos heikkeni 0,070 euroa miinusmerkkiseksi, kun edellisvuonna voittoa kertyi 0,004 euroa.

Loka-joulukuun tulos parani 3,4 miljoonaan euroon edellisvuoden vastaavan ajan 0,2 miljoonasta eurosta. Viimeisellä neljänneksellä liikevaihtoa kertyi 18,0 miljoonaa euroa, kun sitä vuotta aiemmin vastaavaan aikaan kertyi 22,0 miljoonaa euroa.

Tilauskanta, joka sisältää seuraavan kahdentoista kuukauden kiinteät toimitussopimukset, oli 18,0 miljoonaa euroa vuoden lopussa verrattuna 18,5 miljoonaan euroon vuoden 2004 kolmannen neljänneksen lopussa.

Näkymistään yhtiö kertoo, että se odottaa vertailukelpoisen liikevaihdon kasvavan yli 10 prosenttia tänä vuonna. Aldata uskoo myös tuloksen ja kassavirran olevan positiivinen tänä vuonna.


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      H&M joutuu laskemaan hintoja – vaatevarastot paisuivat yllättäen 27 %

    2. 2

      Harvinaista alkuainetta löytyi Savosta kymmenien miljardien arvosta – tutkijat ratkovat käyttöönottoa

    3. 3

      Ero liki 1 000 euroa kuussa – näin eritasoinen korkeakoulutus näkyy palkassa

    4. 4

      Suomalaisyritykset laiminlyövät työntekijöidensä turvallisuutta – lasku on iso

    5. 5

      Vanha nainen heitti kolikoita lentokoneen moottoriin – toivoi turvallista lentoa

    6. 6

      Työeläkeyhtiöt Ilmarinen ja Etera yhdistyvät – karsii päällekkäisiä toimintoja

    7. 7

      Kuva paljastaa hurjan eron: ”Helsingin hinnat karkaavat”

    8. 8

      Asiantuntija: Kyberiskun lunnasvaade on hämäystä – yritys peittää valtion osallisuus

    9. 9

      Näin ex-microsoftlaiset loivat itselleen uuden työpaikan – ”Kehuimme maasta taivaaseen”

    10. 10

      TrumpFinland.com – miksi Trump varasi Suomi-osoitteen jo 2008?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harvinaista alkuainetta löytyi Savosta kymmenien miljardien arvosta – tutkijat ratkovat käyttöönottoa

    2. 2

      Vanha nainen heitti kolikoita lentokoneen moottoriin – toivoi turvallista lentoa

    3. 3

      Kuva paljastaa hurjan eron: ”Helsingin hinnat karkaavat”

    4. 4

      Tekaistuja alennusprosentteja ja vertailuhintoja – urheiluketjut saivat 100 000 euron uhkasakot

    5. 5

      Terrori kiristää turvatoimia – suomalaisfirma keksi markkinaraon

    6. 6

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    7. 7

      Henkilö- ja pakettiautojen katsastusvälit harvenevat – ei koske yli 10-vuotiaita autoja

    8. 8

      Asiantuntija: Kyberiskun lunnasvaade on hämäystä – yritys peittää valtion osallisuus

    9. 9

      TrumpFinland.com – miksi Trump varasi Suomi-osoitteen jo 2008?

    10. 10

      Työeläkeyhtiöt Ilmarinen ja Etera yhdistyvät – karsii päällekkäisiä toimintoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    2. 2

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    5. 5

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Kuva paljastaa hurjan eron: ”Helsingin hinnat karkaavat”

    9. 9

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    10. 10

      Harvinaista alkuainetta löytyi Savosta kymmenien miljardien arvosta – tutkijat ratkovat käyttöönottoa

    11. Näytä lisää