Nokia Mobile Phonesin liikevoitto 1060 me loka-joulukuussa

Julkaistu:

Nokian peruspuhelimia tuottavan yksikön eli Mobile Phonesin liikevoitto heikkeni loka-joulukuussa selvästi vuoden takaisesta. Liikevoittoa kertyi 1060 miljoonaa euroa, kun se vertailujaksolla oli 1697 miljoonaa euroa. Alamäkeä oli 38 prosenttia.
Liikevoittomarginaali notkahti 28,1 prosentista 18,7 prosenttiin.

Liikevaihtoa kertyi 5660 miljoonaa euroa, kun se edellisvuonna oli 6038 miljoonassa eurossa. Laskua oli kuusi prosenttia ja tähän vaikuttivat hintapaineet ja dollarin heikentyminen. Näitä seikkoja tasoitti osittain kappalemääräisen myynnin kasvu.

Numerot paranivat kuitenkin kolmannesta neljänneksestä. Heinä-syyskuussa Mobile Phonesin liikevoitto oli 822 miljoonaa euroa ja liikevaihto 4429 miljoonaa euroa. Mobile Phones-yksikön marginaali eli liikevoiton osuus liikevaihdosta oli tällöin 18,6 prosenttia.

Nokia Mobile Phonesin koko vuoden 2004 liikevoitto oli 3768 miljoonaa euroa, kun se vuonna 2003 oli 5927 miljoonaa euroa. Liikevoittoprosentti oli 20,4, kun se vuotta aikaisemmin oli 28,3.

Yksikön liikevaihto pakitti viime vuonna 20951 miljoonasta eurosta 18507 miljoonaan euroon. Laskua oli 12 prosenttia, mutta ilman valuuttakurssivaikutuksia alamäkeä olisi kertynyt viisi prosenttia. Myyntinumeroissa näkyvät myös alentuneet puhelinhinnat.

Nokian mukaan sen matkaviestinten kappalemääräinen myynti oli ennätyksellinen sekä viimeisellä neljänneksellä että koko vuonna. Taustalla oli uusien kamerapuhelimien ja värinäyttömallien hyvin sujunut myynti erityisesti kasvumarkkinoilla.

Kun mukaan otetaan Mobile Phonesin lisäksi Multimedian ja Enterprise Solutionsin yhteenlaskettu päätelaitteiden myynti, tuli kasvua edellisestä neljänneksestä 29 prosenttia ja edellisvuoden vastaavasta ajasta 19 prosenttia. Koko vuonna 2004 ylämäkeä tuli vuodesta 2003 yhteensä 16 prosenttia 207,7 miljoonaan puhelimeen.

Viime vuoden viimeisen neljänneksen markkinaosuudekseen Nokia arvioi 34 prosenttia. Koko viime vuonna Nokia myi 207,7 miljoonaa matkapuhelinta, mikä toi 32 prosentin markkinaosuuden.

Nokia arvioi maailman viime vuoden matkapuhelinmyynniksi 643 miljoonaa kappaletta. Arvio on malampi kuin useimpien tutkimuslaitosten arviot, mikä nostaa Nokian arviota omasta markkinaosuudestaan.

Nokia toipui vuoden 2004 loppua kohti
2004 2003 Muutos-%
Liikevaihto, milj. euroa 29267 29 455 -1
Liikevoitto 4330 5 011 -14
Liikevoittoprosentti 14,8 17
Rahoitustuotot ja -kulut 405 352 15
Tulos ennen veroja ja vähemmistöosuutta 4709 5 345 -12
Katsauskauden voitto 3207 3 592 -11
Tulos/osake, EUR
Perus 0,7 0,75 -7
Laimennettu 0,7 0,75 -7
Lähde: Nokia

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    2. 2

      Konsulttiyhtiö: Suomalaiset kaupat nukahtivat – ulkomaiset verkkokaupat kahmaisivat asiakkaat

    3. 3

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    4. 4

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    5. 5

      Tanskan kruunu poikkeuksellisen vahva euroon verrattuna – keskuspankki voi ryhtyä toimiin

    6. 6

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    7. 7

      70-luvulla tehtiin kurjimmat talot – milloin parhaat?

    8. 8

      S-ryhmä aikoo lisätä käteisautomaattien määrää – Nosto tuli halvemmaksi kuin Otto

    9. 9

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    10. 10

      Laskelmat: Näin palkkojen jäätyminen nostaisi eläkemaksujasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    2. 2

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    3. 3

      S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

    4. 4

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    5. 5

      Kuva näyttää käänteen: Syrjäyttävätkö kuusikymppiset nuoria työpaikoilta?

    6. 6

      S-ryhmä aikoo lisätä käteisautomaattien määrää – Nosto tuli halvemmaksi kuin Otto

    7. 7

      Laskelmat: Näin palkkojen jäätyminen nostaisi eläkemaksujasi

    8. 8

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    9. 9

      Joka kuukausi 500 euroa säästöön – asiantuntija vinkkaa, miten tässä voi onnistua

    10. 10

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    5. 5

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    6. 6

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    7. 7

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    8. 8

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    9. 9

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    10. 10

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    11. Näytä lisää