Sähköinen taloustieto sytyttää pääomasijoittajat

Vain 28 prosenttia Suomessa toimivista pääomasijoittajista haluaa yrityksiltä yhä painetun vuosikertomuksen. Kuitenkin peräti 72 prosenttia kotimaisista yrityksistä aikoo toteuttaa vuosikertomuksensa tänä vuonna edelleen myös painettuna, kertovat Sopranon tuoreet tutkimukset.
Sopranon eSearch-tutkimusyksikkö teki tutkimukset Kampanja-lehden toimeksiannosta pääomasijoittajille ja ylimmälle yritysjohdolle.

Pääomasijoittajien mukaan sähköisen vuosikertomuksen hyötyinä ovat tiedon jakelun tehokkuus, eri osavuosien vertailtavuuden helppous ja kustannustehokkuus. Vastaavasti sähköistä taloustietoa vastustetaan muun muassa siksi, että varsinaista lukemista varten tekstit joka tapauksessa tulostetaan.

Kotimaisille pääomasijoittajille suunnattu tutkimus toteutettiin marras - joulukuussa 2004 sähköisesti. Vastaajina oli 45 pääomasijoittajaa, joista joka kolmannen tyypillisin sijoituskoko on noin miljoona euroa.

Ylimmälle yritysjohdolle tutkimus toteutettiin syys - lokakuussa 2004 sähköisesti. Vastaajina oli 123 yritysjohtajaa, joista puolet työskentelee yli 250 hengen suuryrityksissä ja toinen puoli 250 hengen pk-yrityksissä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    2. 2

      Ekonomisti: Asumistuen muutos ”iskee ehkä lujimmin työssäkäyviin”

    3. 3

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    4. 4

      Suurille konepajoille sataa nyt kauppoja – yhtiöillä jo miljardien eurojen tilauskanta

    5. 5

      Näin päivähoitomaksut muuttuvat – hallituksen päätös alentaa monien perheiden maksuja

    6. 6

      Mitä omistuksiaan valtio voisi myydä? ”Teliaan tai Sampoon voi kallistua”

    7. 7

      Tässä on maailman eniten myyty urheiluauto – myös Suomessa

    8. 8

      Valkoinen talo esitteli verouudistusta – yksityiskohdat vielä auki

    9. 9

      12 viikon koulutus it-alalle ja takuu töistä – ennennäkemätön hakijoiden tunku

    10. 10

      Suomalainen peli voitti arvostetun palkinnon – Pokémon Gokin jäi taakse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    2. 2

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    3. 3

      12 viikon koulutus it-alalle ja takuu töistä – ennennäkemätön hakijoiden tunku

    4. 4

      Suurille konepajoille sataa nyt kauppoja – yhtiöillä jo miljardien eurojen tilauskanta

    5. 5

      Näin päivähoitomaksut muuttuvat – hallituksen päätös alentaa monien perheiden maksuja

    6. 6

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    7. 7

      Tässä on maailman eniten myyty urheiluauto – myös Suomessa

    8. 8

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    9. 9

      Uudenkaupungin autotehtaalle hurja hakijaryntäys

    10. 10

      Ekonomisti: Asumistuen muutos ”iskee ehkä lujimmin työssäkäyviin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    3. 3

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    4. 4

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    7. 7

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    8. 8

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää